Parhaat kasvuolosuhteet vuosiin nostivat Laitilan Suomen perunapääkaupungiksi

Peruna päätyy kauppoihin joko viljelijöiden itsensä myymänä tai tukkuliikkeiden kautta. Tukkuliikkeillä on puolellaan se etu, että ne pystyvät liikuttelemaan suuria määriä perunaa laajoihin osiin maata. Yleensä matka pellolta tukkuliikkeen ja kaupan kautta kotihellalle porisemaan kestää muutaman päivän. Kuva: Juha Sinisalo

Perunan sato on tänä vuonna erityisen runsas niin Lounais-Suomessa kuin muuallakin maassa. Hyvien olosuhteiden siivittämässä sadossa on jopa ylituotantoa, josta osa päätyy vientiin tai jopa kaatopaikoille.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Perunako muka tylsä juures? Kokeile näitä itse tehtyjä gnoccheja, perunaruusuja ja muita herkullisia reseptejä, joissa peruna nousee ansaitusti päärooliin

Vain tilaajille Torilta haetaan lähituottajien tuoreita vihanneksia – tomaatit ja kurkut tämän hetken kärkiostoksia