Parikymmentä ikkunaa kivitettiin rikki Kaaron koululla – tuhotöiden laajuus mitataan tuhansissa euroissa – katso kuvat

Kaaron koululla oli maanantai-illalla hajoitettu yli kaksikymmentä lasia. Kuva: Juha Sinisalo

Kaaron koulun rehtori Raija Lundellia odotti surullinen näky, kun hän saapui tiistaiaamuna työpaikalleen. Maanantaina illan aikana koululla oli tehty erittäin laajasti ilkivaltaa.

– Kaikkiaan yli kaksikymmentä ikkunaa oli eilen illalla hajotettu kivillä. Niitä on rikottu ihan ympäri koulua jokaisesta neljästä rakennuksesta, Lundell harmittelee.

Hän kertoo, että koululla ei ole tehty varsinaista ilkivaltaa pariinkymmeneen vuoteen. Koulun kenttää tosin on käytetty autoilla ja mönkijöillä. Kentälle asennettu portti on kuitenkin lähiaikoina estänyt moisen kurvailun.

Rikottujen lasien joukossa oli tavallisia kaksinkertaisia ikkunalaseja, joista oli onnistuttu kivittämään molemmat lasit rikki. Ilkivallan tarmosta kertoo paljon se, että myös tuhovimman kohteena olleet turvalasit olivat rikkoutuneet kivien moukaroinnista.

– Kyllähän se tuntuu siltä, että ihan tosissaan siellä on yritetty hajottaa paikkoja, Rauman kaupungin kiinteistöjen isännöitsijä Lauri Sillanpää kertoo.

Lasku kohoaa helposti tuhansiin euroihin

Hänen alustava arvionsa on, että yksittäisen lasin hinnaksi muodostuu siivouksen ja asennuksen jälkeen parisataa euroa. Punaisen rakennuksen turvaovien hajottaminen tuo kuitenkin selvästi suuremman laskun.

– Ihan karkean arvion kun heittää, niin puhutaan varmaan sinne 3000 euroon menevästä laskusta, mikä tästä kertyy, Sillanpää laskee.

Rehtori Raija Lundell kertoo, että uusia ikkunoita ja laseja on jo tilattu, ja suurin osa hajotetuista ikkunoista ehditään vaihtaa koulujen alkamiseen mennessä.

– Joitain hieman erikoisempia turvalaseja tuossa on, joiden saamisessa voi mennä hieman pidempään aikaa.

– Tämä on todella ikävää ja ajattelematonta. Kameroihin on tallentunut tekoja, ja poliisi selvittää asiaa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula kertoo, että partion tullessa maanantaina illalla koululle, olivat ilkivaltateot jo tapahtuneet. Hän vahvistaa kuitenkin, että valvontakameran kuvista on saatavissa todistusaineistoa.

Tutkinnan alkuvaiheessa hän ei kuitenkaan halua alkaa arvioimaan, keitä olisi tuhotöiden takana.

– Jonkinlainen alkutieto meillä on asioista, mutta selvitellään ensin. En pysty vielä edes sanomaan, sitä oliko tekijöitä useampia, Hiltula sanoo.

PÄIVITYS TIISTAINA 15.45: Iltapäivään mennessä epäillyt tekijät oli jo saatu selville. Uutisemme: "Kaaron koulun ilkivallanteosta epäillyt jo selvillä: asialla useampi alaikäinen"

Juttua päivitetty kauttaaltaan 4.8. kello 10.58. Klo 15.45 lisätty loppuun tieto, että epäillyt tekijät on saatu selville.

Lisää aiheesta

Kaaron koulun ilkivallanteosta epäillyt jo selvillä: asialla useampi alaikäinen