Pasi Mäenrannan seurantasiruehdotus uutisoitiin myös Britanniassa

Myös brittiläinen sanomalehti The Independent on noteerannut raumalaisvaltuutettu Pasi Mäenrannan (ps.) ehdotuksen ulkomailla oleskelevien suomalaisten seurantasirusta. The Independent uutisoi asiasta keskiviikkona.

Mäenranta esitti Facebook-sivuillaan, että seurantarannekkeella voisi valvoa, minne Kelan etuuksia maksetaan. 

The Independent-lehden uutisessa kerrotaan, että Mäenranta on ollut perussuomalaisten jäsen vuodesta 2006 ja osallistunut kolmiin vaaleihin.

Lisäksi uutisessa kerrottiin taustana, että Suomessa on käyty keskustelua siitä, rahoitetaanko kelan etuuksilla terroristijärjestö Isisiin liittyvien suomalaisten taistelijoiden matkaa.

The Independentin uutisen bongasi ensin Satakunnan Kansa. The Independentin uutinen on luettavissa täältä.