Paukkupakkanen voi panna vesiputket koville – Jäätyneitä vesiputkia ei kannata omin päin lähteä sulattelemaan

Vanhat omakotitalot ovat putkien jäätymisen riskikohteita.

| Päivitetty

Huoltoasentaja Aku Lamminen ja Rami Välimaa tutkivat asiakkaalle menevää sulanapitokaapelia Vesi-Vasa Oy:n myymälässä. Kuva: Juha Sinisalo

Lämpötilan ennustetaan kiristyvän loppuviikolla kymmenen pakkasasteen alapuolelle, ja yöllä elohopean povataan laskevan jopa lähelle kahtakymmentä.Talon rakenteita paukuttavat pakkanen tietää Vesi-Vasa Oy:n työnjohtaja Rami Välimaan mukaan putkialanammattimiehille töitä.– Suurella todennäköisyydellä tällaiset pakkaset jäädyttävät putkia, jos tilannetta ei ole etukäteen ottanut huomioon, Välimaa toteaa.Välimaan mukaan putkien jäätymisiä tapahtuu usein vanhoissa omakotitaloissa. Kriittisimpiä paikkoja ovat kastelupostit ja niihin kiinni jätetyt letkut.

Kovien pakkasten tullessa onkin syytä varmistaa peruslämmön lisäksi, että tilojen ikkunat ja muut aukot ovat tiukasti kiinni.

– Ihan pakkasen kynnyksellä ei muuta oikein voi tehdä kuin järjestää paloturvallisuus huomioiden väliaikaista lämmitystä putkien lähettyvillä esimerkiksi patterilla, Välimaa sanoo.

Monesti annetaan ohjeeksi jättää hana valumaan, mutta Välimaan mukaan se on viimeinen varokeino.

– Onhan se totta, että virtaava vesi jäätyy hitaammin, mutta en itse lähtisi sellaista toimintatapaa silti suosittelemaan.

Viime vuosina jäätymiset vähissä

Rauman Veden kunnossapitomestari Samuli Loutti kertoo, että viime vuosina jäätymiset on päässyt laskemaan yhden käden sormilla.

– Ei vesijohdossa pitäisi olla jäätymisvaaraa, jos talo on oikein rakennettu ja pidetään lämpiminä ne tilat, joissa vesijohtoja kulkee.

– Noin kymmenen vuotta sitten sulatuspartio teki muutaman päivän ympäri vuorokauden hommia, kun oli jopa kolmenkymmenen asteen pakkasia. Yleensä ne ovat sellaisia, että ovi on jäänyt raolleen tai vanhassa talossa eristämätön rossipohja, hän jatkaa.

Välimaan mukaan Vesi-Vasalla on viime vuosina ollut alle kymmenen sulatuskeikkaa.

– Aika hyvin ihmiset ovat heränneet tähän. Vanhan Rauman talot ovat usein olleet ongelmakohtina, mutta todella hyvin sieltäkin tutut paikat on korjattu.

Sulattaminen vaatii oikeat menetelmät

Mitä sitten tehdä, kun putket kuitenkin menevät jäähän?

– Kun jäätyminen on tapahtunut, kannattaa sulkea pääsulku ja alkaa sulatushommiin. Siinä kannattaa kutsua ammattilainen, koska hän osaa valita sulatustyöhön juuri sopivan tekniikan, Välimaa toteaa.

Sulattaminen vaatiikin oikeita menetelmiä ja laitteita, jotta putki saataisiin sulaksi rikkomatta sitä.

Osa kohteista ratkeaa lämminilmapuhaltimella, toinen höyryllä ja kolmas taasen voi vaatia sähkömuuntajan.

Kiinteistönomistaja vastaa putkista tonttiventtiilistä kiinteistölle. Jos putki menee jäähän ennen vesimittaria olevalta kaupungin vastuulle kuuluvalta osuudelta, sulatus pitää tilata Rauman Vedeltä.

Välimaan mukaan LVI-ammattilaista tilatessa on syytä kuvailla putkiongelmat mahdollisimman tarkasti, jotta kohteet yksityiskohdat ratkeavat.

– Kuvat ja videot auttavat monesti asentajaa, ettei paikalla sitten ole sähkö- ja höyrymiestä, ja kohteessa onkin viiden minuutin homma.

– LVI-Tekniikan osalta kannatan vuosihuoltojen tekemistä jo syksyllä niin suuriin kuin pieniinkin kiinteistöihin, ongelmat ovat pakkasilla huomattavasti vähäisempiä, Välimaa kertoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut