Peli käy!

Valmiina hyökkääjien varalta. Uotilanrinteen koulun lauantaisessa paintball-pelissä toise hyökkäsivät ja toiset puolustivat. Kuva: Pekka Lehmuskallio.

Koululaisia sinne ei enää päästetä, mutta paintballin harrastajille Uotilanrinteen purkutuomion saanut koulu on mitä mainion paikka.

– Rakennuksissa pelaaminen on aina mielenkiintoista, sillä se tuo vaihtelua tavanomaiseen metsässä juoksemiseen ja ampumiseen, Satakuulat ry:n puheenjohtaja Mikko Pekonen kertoo.

Suoraan sanottuna koulu jopa näyttää hieman sotatantereelta. Pelaajat eivät kuitenkaan ole siihen syypäitä. Koulun entiset oppilaat lienee purkaneet aggressioitaan kohta entisiin seiniin ja käytäviin. Joka paikassa näkyy rikottua lasia, graffitit ja rivoudet koristavat seiniä.

– Olemme jopa vähän siivonneet täällä, Pekonen toteaa.

Koulusta löytyneet kaapit, pöydät ja muut tavarat ovat silti heidän käsissään päässeet myös uuteen käyttöön. Niistä on rakennettu esteitä.

– Tyhjää käytävää pitkin on muuten vaikea tulla.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.