Peräkärryjen aarteita ostamassa

Viikonlopun aikana järjestettiin useampia kirpputoreja Rauman seudulla. Nihattulan vanhalla koululla järjestettiin sunnuntaina peräkärrykirppis, jossa myynti tapahtui suoraan peräkärryistä. Myös tavallisia myyntipöytiä sai käyttöönsä. Tapahtuman järjesti Rauman seudun 4H-yhdistys yhteistyössä Sari ja Jari Järnbergin  kanssa.

Ritva Salminen oli tuonut myyntiin muun muassa lampun, jota oli itse entisöinyt. Kuva: Elina Lammela​
Ritva Salminen oli tuonut myyntiin muun muassa lampun, jota oli itse entisöinyt. Kuva: Elina Lammela​

Sari Järnbergin sekä 4H-yhdistyksen Marjo Kartanon mukaan viikonlopun runsaasta kirpputoritarjonnasta huolimatta kävijöitä riitti hyvin. Myyjiä paikalla oli noin 15. 

 – Parkkipaikka oli välillä melkoisen täynnä autoja. Hienoa, että ihmiset lähtevät liikkeelle, toteaa Järnberg. 

Peräkärrykirppis on nyt ensimmäinen, joka järjestetään Nihattulan vanhalla koululla. Aikaisemmin on järjestetty muun muassa maaliskuiset maalaismarkkinat koulun sisätiloissa. 

– Hienosti ovat ihmiset ottaneet vastaan tapahtuman. Katsotaan nyt, miten sitten jatkossa järjestetään, Järnberg pohtii. 

Vuoden 1981 Tunturi toimi Ritva Ja Paavo Salmisen myyntipisteen vetonaulana.​ Kuva: Elina Lammela​
Vuoden 1981 Tunturi toimi Ritva Ja Paavo Salmisen myyntipisteen vetonaulana.​ Kuva: Elina Lammela​

Kirpputorin lisäksi kävijöiden iloksi on tuotu myös maatilan eläimiä sekä työkoneita. Kiertelyn lomassa oli mahdollista ostaa myös makkaraa ja vaihtaa perennoja. 

Sarianna ja Lukas Hannula tutkailevat Päivi Toivosen pöydän tarjontaa. Toivonen on tyytyväinen peräkärrykirppiksen järjestämisestä, sillä se mahdollistaa helposti isompien tavaroiden myynnin. Kuva: Elina Lammela​

Lue lisää maanantain Länsi-Suomesta