Perinteinen jouluraha vaihtui kesärahaan – näin suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä veronpalautukset

Tänä vuonna Suomessa on siirrytty malliin, jossa ensimmäiset veronpalautukset maksetaan jo elokuussa. Vertaaensin.fi selvitti mihin suomalaiset käyttävät palautukset tänä vuonna.

Aiemmin moni suomalainen kulutti veronpalautuksensa jouluostoksiin, ja osa laittoi rahat säästöön.

Kyselytutkimuksessa selvisi, että tasan puolet suomalaisista suunnittelee käyttävänsä veronpalautukset ostoksiin, matkustamiseen, palveluihin tai muuhun kulutukseen tänä vuonna.

Toisaalta toinen puolisko suomalaisista suunnittelee käyttävänsä palautukset toiseen tarkoitukseen: 23 % suunnittelee laittavansa veronpalautusrahat säästötilille ja 12 % suunnittelee sijoittavansa rahan. Vähän alle viidesosa (17 %) suunnittelee käyttävänsä veronpalautukset lainojen lyhentämiseen.

Sukupuolten välillä oli huomattavissa eroja. Naisista 19 % suunnittelee lyhentävänsä lainoja, kun miesten osuus oli 15 %.

27 % naisista suunnittelee laittavansa rahat säästötilille, miehistä ainoastaan 20 %. Toisaalta suurempi osa miehistä (17 %) suunnittelee sijoittavansa rahat, naisten osuus oli vain 7 %.

67 500 euroa tai enemmän tienaavista peräti 24 % suunnittelee sijoittavansa palautuksen, kun muiden tuloluokkien kohdalla vastaava prosentti oli noin 10%.

Noin kolmasosa nuorista perheistä käyttää veronpalautukset lainojen lyhentämiseen, muissa elämäntilanteissa olevat käyttävät pienemmän määrän lainojen lyhentämiseen.

Lisää aiheesta

Verottajan virheellisten kirjeiden syy löytynyt – Kirjeistä ei ole löytynyt henkilötunnuksia

Verohallinnon virheelliset kirjeet johtuivat tulostusongelmista - verotusjärjestelmässä ja Omaverossa tiedot oikein

Etkö saanutkaan tänään veronpalautusta? – 6 mahdollista syytä maksun viivästymiseen

Tiistaina koittaa veronpalautuspäivä 1,7 miljoonalle suomalaiselle – osa odottelee vielä verotuspäätöstä