Perjantain koronaseuranta: Satakunnan ainoa uusi tartunta kirjattiin Raumalle

Keräämme päivän korona-aiheiset uutiset yhteen.

| Päivitetty

13.20: Melkein joka toinen on jo koronarokotettu

Suomessa koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 2,73 miljoonaa ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Rokotettujen määrä on kasvanut eilisestä noin 23 000 ihmisellä.

Koronarokotteen toisen annoksen on saanut noin 675 000 ihmistä. Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 49,2 prosenttia ja toisen annoksen osalta 12,2 prosenttia.

STT

11.56: Raumalle ja Laitilaan yksi uusi tartunta kumpaankin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantaina julkaistut koronatilastot näyttivät Sataknnan kohdalla vain yhtä plussaa. Sairaanhoitopiirin ainoa kirjoihin merkitty uusi tartunta todettiin Raumalla.

Lähiseudulta löytyi tämän lisäksi uusi tartunta vain Laitilasta.

Koko Suomesta raportoitiin 47 uutta tartuntaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut