Pertsa ja Kilu -elokuvalle tulossa jatko-osa – haku elokuvan päärooleihin on nyt auki

Kesällä 2021 ensi-iltaan tulleessa Pertsa ja Kilu -elokuvassa päärooleissa näyttelivät Olavi Kiiski ja Oskari Mustikanniemi, jotka valittiin rooleihinsa jo vuonna 2018.

Koko perheen seikkailuelokuva Pertsa ja Kilu saa jatkoa. Valmisteilla on elokuvan kakkososa. Haku elokuvan päärooleihin on nyt auki ja kuvaukset on tarkoitus käynnistää ensi keväänä.

– Pertsa ja Kilu elokuva on ollut niin suosittu, että haluamme ehdottomasti jatkaa tarinaa toisella osalla, sanoo Nelonen Media kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi.

Pertsa ja Kilu -elokuva on löytänyt hyvin tiensä myös kansainväliseen levitykseen, ja seuraavalle elokuvalle on suuret odotukset niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Pertsa ja Kilu -elokuvan jatko-osan ohjaa ja käsikirjoittaa Taavi Vartia. Toisena käsikirjoittajana toimii Nina Linnovaara. Elokuva pohjautuu kirjailija Väinö Riikkilän nuortenromaaneihin.

Pertsa ja Kilu 2 -elokuvalle etsitään nyt 8–11-vuotiaita pääosan esittäjiä.
Hakuun pääsee täältä.