Pesukujalla syttyi palo Raumalla - ajoneuvo oli syttymishetkellä pesussa

Rauman Suojantiellä sijaitsevassa raskaan kaluston pesuhallissa koettiin keskiviikkona yllättävä tilanne, kun kesken ajoneuvon pesun hallin pesuri alkoi palaa.

Päivystävä palomestari Harri Salonen kertoo, että palo syttyi pesuhallin siipirakennuksessa ja liekit saatiin siten rajattua nopeasti pienelle alueelle.

- Hallin työntekijät huomasivat palon nopeasti ja aloittivat alkusammutuksen. Myös pesukujalla ollut ajoneuvo saatiin pelastettua, Salonen kertoo.

Päivystävän palomestarin mukaan syttynyt pesuri kärsi palosta tuntuvat vauriot, samoin vieressä ollut toinenkin pesuri sai palosta vahinkoa.