Petäjä: Parhaiten onnistunut vastaanottokeskus-tilaisuus

Kari Petäjä puhui Rauma-salissa keskiviikkona. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauma-salissa keskiviikkoiltana järjestetty vastaanottokeskus-tilaisuus sujui rakentavassa hengessä.

Ylilyöntejä ei illan aikana nähty. Yleisö oli sen sijaan aktiivisesti mukana keskustelussa.

Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin vt. toiminnanjohtaja Kari Petäjä kehuu paikalle saapuneiden kymmenien raumalaisten olevan fiksua väkeä.

Avoin keskustelu- ja tiedotustilaisuus sujui Petäjän mukaan paremmin kuin yksikään aikaisemmista vastaanottokeskusta koskevissa tilaisuuksista, joihin hän on osallistunut.

– Olen osallistunut seitsemään tai kahdeksaan vastaavaan kuntalaistilaisuuteen. Tämä on ehdottomasti parhaiten onnistunut, Petäjä päätti ennen iltakahdeksaa päättyneen tilaisuuden.

"Olen osallistunut seitsemään tai kahdeksaan vastaavaan kuntalaistilaisuuteen. Tämä on ehdottomasti parhaiten onnistunut."

Lue lisää vastaanottokeskus-tilaisuuden herättämästä keskustelusta Länsi-Suomen verkkosivuilta vielä tänään. Julkaisemme koko jutun poikkeuksellisesti maksutta.