Pian tehdään historiaa, kun Posiva hakee käyttölupaa –  siksi Olkiluoto kiinnostaa myös kansainvälistä mediaa

Posiva rakennuttaa Eurajoella maailman ensimmäistä ydinjätteen loppusijoituslaitosta. Sen me paikalliset tiedämme hyvin. Onhan Onkaloa louhittu Olkiluodon kallioon vuodesta 2004, ensin tutkimustunnelina ja sitten käytetyn ydinpolttoaineen hautapaikaksi.

Parhaillaan nousee myös massiivinen kapselointilaitos, jossa uraania sisältävät polttoaineniput pakataan kuparikapseliin ennen loppusijoitusta.

Koronan vuoksi Posivan työmaille ei ole päässyt pitkään aikaan. Viimein portit aukesivat Länsi-Suomelle.

– BBC ehti jo käydä jo teitä ennen. Monet kansainväliset mediat haluaisivat visiitille. Se muistuttaa, että tämä on tosi uniikki työpaikka, sanoo Posivan viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa.

Onkalo kiinnostaa, koska ydinjätteen loppusijoitus on alkamassa Eurajoella ensimmäisenä maailmassa.

– Esimerkiksi BBC:n kiinnostus liittyy varmaankin siihen, että Britanniassa on päädytty samanlaiseen ratkaisuun ja nyt siellä valitaan loppusijoituspaikkaa. Se on ajankohtainen asia muissakin maissa. Kansainvälisesti tulee olemaan tosi kova juttu, kun lähiaikoina haemme käyttölupaa loppusijoituslaitokselle, Tuohimaa kertoo.

Aslemetals ja Raumaster mukana

Koronarajoitusten vuoksi Posivan toimitusjohtaja Janne Mokka teki puolitoista vuotta pääosin etätöitä, eikä käynyt rakennustyömaalla kuin harvoin.

– Poikkeusoloista on selvitty erinomaisesti. Noin 300 hengen työmaalla on ollut joitakin koronatartuntoja, mutta ne eivät ole päässeet leviämään. Altistuneille altistuneetkin on lähetetty varmuuden vuoksi kotiin. Viikkojen viiveitä on syntynyt, mutta ne on saatu kiinni. Aikataulu on pitänyt, ja budjetissa on pysytty, hän kehuu.

– Koronan vaikutus näkyy järjestelmätoimituksissa maailmalla. Niitä emme ole päässeet itse valvomaan, vaan paikalliset tarkastuslaitokset ovat hoitaneet valvonnan. Saksassa ja Ranskassa on tehtaita ollut kiinnikin. Nyt tehdaskokeiden käynnistyttyä olemme olleet paikan päällä Saksassa ja USA:ssa, ja Ranskaan ollaan menossa, Mokka kertoo.Myös suomalaiset firmat ovat päässeet kiinni laitetoimituksiin.

– Olemme suunnitteluttaneet Suomessa ja valmistaneet täällä, muun muassa Aslemetalsilla, Raumasterilla ja IS-Worksilla. Aika paljon on laitteita, joita ei löydy valmiina tuotteina minkään yrityksen nettisivuilta, Mokka sanoo.

Ei löydy, koska missään ei ole sellaisille tarvetta ollut. Vaikkapa laitteelle, jolla raskas loppusijoituskapseli sujutetaan kallioreikään.

”Harjakaisia odotellessa”

Rakennustyömaan sijaan pitäisi oikeastaan puhua kolmesta.

YIT aloitti toukokuussa viiden ensimmäisen loppusijoitustunnelin louhinnan. Yli 300 metriä on louhittu. Urakka valmistuu ensi vuonna.

– Skanska on reilut kaksi vuotta rakentanut kapselointilaitosta ylös. Seinät ovat liki valmiit, harjakaisia odotellaan. Rakennustöiden lomassa alkavat ensimmäiset laiteasennukset. Ensimmäiset laitetestit tehtiin elokuussa, Mokka kertoo.

Maan alla puolestaan tehdään valaistusta, ilmastointia, teknisiä tiloja, sosiaalitiloja, huoltotiloja ynnä muuta.

Posivan omaa väkeä työllistää loppusijoituslaitoksen käyttölupahakemuksen valmistelu. Mokan mukaan hakemus lähtee vuodenvaihteen tietämissä valtioneuvostolle.

– Ajattelemme niin, että Säteilyturvakeskuksella olisi noin kaksi vuotta aikaa käsitellä hakemus ja toimittaa turvallisuusarvionsa työ- ja elinkeinoministeriöön. Silloin valtioneuvosto voisi myöntää käyttöluvan vuonna 2024, hahmottelee Mokka aikataulua.

Kokoa kuinTurun linnalla

Skanskan vastaava työnjohtaja Joonas Leino sanoo naurahtaen, että kapselilaitos on kaikkea muuta kuin normaalia rakentamista.

– Kokoa tällä on kuin Turun linnalla. Betonia on valettu vajaat 15 000 kuutiota, raudoituksiin on mennyt 2,5 miljoonaa kiloa rautaa. Esimerkiksi käsittelykammion seinät, lattia ja katto ovat 1,3 metriä paksuja. Rakentaminen on järeää, mutta tarkkaa. Stuk ohjaa toimintaa, Leino kertoo.

Kuljemme nostinlaiterakennuksesta vastaanottohalliin, noin 20 metriä korkeaan tilaan, johon noin viisi metriä pitkät polttoaine-elementit ajetaan kuljetussäiliöissä autolla sisään.

Siirrymme laitoksen ytimeen, käsittelykammioon, jossa robotti tulee käsittelemään polttoaine-elementtejä. Kun kapselointilaitos toimii, tässä tilassa eivät ihmiset enää liiku. Tila onkin Leinon mukaan haastavin paikka kohteessa.

– Tänne näkee valvomon ikkunasta. Ei ihan tavallinen Pihla-ikkuna, vaan jykevää lyijylasia, Leino kuvaa.

Jatkamme siirtokäytävään, jossa polttoainenippuja suojaavia kuparikapseleita liikutellaan käsittelyvaiheesta toiseen ja lopulta joko välivarastoon tai hissikuilua pitkin kallion uumeniin.

Henkilöstöruokala maan uumenissa

Seuraamme kapselin reittiä alas, puolen kilometrin syvyyteen. Matka kestää, kun autolla kieputetaan rauhallisesti viitisen kilometriä jyrkkää spiraalitietä.

Kalliomekaanikko Sophie Haapalehto pysäköi auton kalliosyvennykseen, ja kävelemme katsomaan, miten kapselihissin kuilun rakennustyöt ovat edenneet. Hitaasti, mutta varmasti.

Palaamme autolle, ja Haapalehto ajaa seuraavalle tasolle, jossa viileä ja hämärä kaivosmaisema vaihtuu tutumpaan. Ollaan kuin parkkihallissa: tasainen lattia, siistit seinät, ilmastointi ja valaistus.

– Kapselien vastaanottoasema tulee kahteen tasoon. Vielä mietitään, millaisella rytmillä kapseleita loppusijoitustunneleihin viedään. Siksi täällä on välivarasto, samoin kuin ylhäällä kapselointilaitoksessa, Haapalehto selittää.

Haapalehto johdattaa vieraat kohti yllätystä. Kallion uumenista löytyy nyt taukotiloja pöytineen, puku- ja suihkuhuoneita, keittiö ja ruokala.

– Tilattu ruoka tuodaan tänne päivittäin, Haapalehto kertoo.

Hyvä niin, sillä normaali ruokatunti riittäisi hädin tuskin matkoihin maan pinnalle ja takaisin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.