Piispa Mari Leppänen sanoo kaipaavansa monien muiden ihmisten tavoin joulun viestiä ja tunnetta sydämessä. Tänä vuonna viesti rauhasta maan päällä on vahva. Ihmiset eri puolilla Eurooppaa ikävöivät tavallista joulua, joulun rauhaa, hän sanoo.
Länsi-Suomi esittelee ihmisiä julkisuudessa esiintyvien nimien takaa.
Tänä jouluaattoaamuna piispa Mari Leppäsen perhe on koolla Littoisten kodissa hieman erilaisen syksyn jälkeen. Perheen kolmesta lapsesta kaksi lähti lukuvuoden alkaessa opiskelemaan.
– Muutos oli iso, dramaattinenkin, vaikka samaan aikaan olin iloinen ja onnellinen siitä, että lapset tunnistavat ja löytävät haaveitaan, kokeilevat ja uskaltavat lähteä, Leppänen sanoo.
Kasvattajana hän on halunnut viestittää nuorilleen, että ei ole kiire.
– Saa rauhassa etsiä, eksyäkin eikä tarvitse heti tietää. Kun joku polku avautuu, voi rauhassa miettiä, onko se oma juttu ja kokeilla ja jos ei, kokeilla uudelleen.
Samaan aikaan Leppänen sanoo ensimmäistä kertaa havahtuneensa siihen, että jokin vaihe elämässä on nyt peruuttamattomasti ohi eikä siihen enää ole paluuta.
– Tiesin, että se aika tulee, mutta silti se tuli yllättäen. Nyt vain luotettava siihen tunteeseen, että on parhaansa tehnyt ja toivoa, että lasten siivet kantavat.
Ihan tyhjäksi pesä ei jäänyt, sillä perheen kuopus on lukion ensimmäisellä.
Joulu tulee joka tapauksessa
Joulu alkaa Leppäsen perheessä joulupuurolla ja sitten ryhdytään odottelemaan puolison veljen perhettä joulunviettoon.
– Puolisoni ja minä olemme usein töissä joulunaikaan, joten jouluun valmistautuminen on meillä materiaalisesti aika vähäistä. Adventin tilaisuudet valmistavat jouluun. On helpottavaa huomata, että joulu tulee minusta riippumatta, se ei ole suoritus.
Sen sijaan hän sanoo kyllä kaipaavansa monien muiden ihmisten tavoin joulun viestiä ja tunnetta sydämessä.
– Tänä vuonna viesti rauhasta maan päällä on vahva. Ihmiset eri puolilla Eurooppaa ikävöivät tavallista joulua, joulun rauhaa.
Niin kristillisen kirkon kuin Suomenkin historiassa joulua on Leppäsen mukaan vietetty hyvin erilaisissa olosuhteissa.
– Tällaisina aikoina on tärkeää muistaa, että joulun tuleminen ei ole sidoksissa maailman tilanteeseen.
Joulun erityisyys on hänelle sen ikiaikaisuudessa, joka ylittää väliaikaisuuden.
– Sotakin on väliaikaista. Se loppuu joskus.
Isojen uutisten vuosi meneillään
Vuosi 2022 jää mieleen isoista uutisista.
Mari Leppänen sanoo maailman myllerrysten keskellä ilahtuvansa arkista asioista. Tavallista, hyvää elämää hän toivoo myös ensi vuodelle, rauhaa maailmaan ja ihmisten välisiin suhteisiin ja sydämiin.
– Pandemia-ajan jälkeen olen onnellinen siitä, että voin kohdata ihmisiä, halata, elää tavallisesti, kokoontua yhteen. Korona-aika sai arvostamaan ihan tavallisia asioita. Olemme viimeiset vuodet kaikki olleet kovilla.
Leppäsen työyhteisössä Turun tuomiokapitulissa käytiin yhteisellä joululounaalla läpi vuoden aikana tapahtuneita asioita.
– Huomasin, että olimme ehtineet jo unohtaa, että vuosihan alkoi koronalla ja sitten, kun kaikki avautui, alkoi sota Ukrainassa. Sota on avannut myös suomalaisten perheiden ja sukujen haavoja. On ollut koskettavaa kuulla, kun ihmiset tässä tilanteessa ovat muistaneet oman sukunsa vaiheita.
Leppänen on tänä vuonna kuullut paljon niin seurakunnan työntekijöiden kuin seurakuntalaisten tarinoita, sillä hän on vieraillut liki 30 vastuulleen kuuluvassa seurakunnassa.
Avuntarve näkyy seurakunnissa
Seurakuntatyössä ovat tänä vuonna näkyneet erityisesti Ukrainan sotapakolaiset. Ihmisten hätä on tullut näkyväksi, mutta Leppänen on myös nähnyt, miten paljon ihmisillä on halua auttaa.
Avustustyö onkin Leppäsen mukaan juuri sitä työtä, joka nousee kirkon ytimestä.
– Hädässä olevaa ihmistä kuuluu auttaa, ja se on monille syy kuulua kirkkoon.
Hän näkee toisten ihmisten auttamisessa myös mahdollisuuden saada jotain itselleen.
– Seurakuntien vapaaehtoistyö perustuu siihen, että usein oma hyvinvointi paranee kun siirtää katseen itsestä muihin. Kun antaa omaa aikaansa muille, saa paljon myös itselleen.
Kuka tahansa voi tarvita apua
Myös syksyn sähkökriisi näkyy diakoniatyön arjessa. Monissa seurakunnissa diakoniatyön avustusbudjetti käytettiin jo keväällä ja syksylle oli pakko hakea lisärahoitusta.
– Kaikilla ei ole rahaa maksaa laskujaan. Ihmiset, jotka eivät tavallisesti pyydä apua diakonialta, ovat nyt hakeneet sitä.
Leppäsestä on hyvä, että ihmiset rohkaistuvat hakemaan apua, vaikka se tuntuisi vaikealta.
– Se tekee näkyvästi sen, että itse kukin meistä tarvitsee apua vuorollaan, hän sanoo.
Seurakunnissa on erilaisia tapoja auttamiseen. Monesti ne ovat konkreettisia tekoja, kuten siinä maalaisseurakunnassa, jossa toimitettiin puukuorma lapsiperheelle.
– Se oli minusta kyllä aika väkevää.
Hän näkee, että kirkolla on tärkeä rooli kriiseissä, sen on osoittanut jo historia: kriisiaikoina kirkko koetaan merkitykselliseksi. Kirkkoa tosin kritisoitiin siitä, ettei se näkynyt riittävästi korona-aikana.
– Voi olla, että me kirkon johto saatoimme epäonnistua, mutta ruohonjuuritasolla on kyllä toimittu hienosti, Leppänen sanoo.
Arjen ääni näkyviin
Leppäsen työpaikalla, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin käytävillä on muotokuvia edellisistä piispoista. Jämäköitä, vakavia miehiä mustissaan. Vuonna 2021 työnsä aloittanut Leppänen sanoo piispan auktoriteettiroolin muuttuneen paljon.
– Vanhat instituutiot elävät murroksessa. Se on ollut myös hyvä ja tervetullut asia.
Hengellisen johtajan viran ohella piispa on myös mielipidevaikuttaja. Se ei ole Leppäselle itsestäänselvyys. Hän toivoo, että osaisi tuoda julkiseen keskusteluun ihmisten kokemuksia. Siksi vierailut seurakunnissa ovat tärkeitä.
– Jospa piispana onnistuisin puhumaan ymmärrettävästi ja tuomaan näkökulmia ihmisten arjesta käynnissä oleviin yhteiskunnallisiin keskusteluihin.
Huoli nuorten voinnista
Leppäsellä onkin teemoja, joita hän haluaa pitää esillä. Yksi on huoli nuorista ja heidän tulevaisuudestaan. Hän on sivusta seurannut omien lastensa ja samalla heidän kaveripiirinsä elämää. Korona-aika ei päästänyt nuoria helpolla.
Opiskelu on muuttunut suorituskeskeiseksi ja itseohjautuvuutta vaaditaan jo varhain. Vaatimusten ja haasteiden merkit näkyvät myös rippikoulussa.
– Vaikka elämme taloudellisesti suurimman hyvinvoinnin aikaa Suomen historiassa, joka kolmas nuori voi huonosti. Se on vakava viesti, johon ei auta, että yhteiskunnassa lisätään mielenterveyspalveluiden resursseja. Pitää myös uskaltaa kriittisesti kysyä, mikä rakenteissa on sellaista, joka synnyttää pahoinvointia ja ovatko kaikki päätökset rakentaneet nuorten hyvinvointia?
Kirkolla on nuorten hyvinvoinnin edistämisessä oma tehtävä. Se voisi Leppäsen mukaan olla näkyvämpi, sillä seurakunnissa on paljon nuorisotyöntekijöitä ja rippikoulu tavoittaa yli 90 prosenttia kyseisen ikäluokan nuorista.
– Nuoret tarvitsevat tukea ja turvallisia aikuisia. Seurakunnissa on nuoret tuntevia nuorisotyöntekijöitä, jotka voisivat olla käytettävissä esimerkiksi välitunneilla nuorten kohtaamiseen.
Hän toivoisikin, että kirkon työntekijöille on kouluissa tilaa.
Hyviäkin uutisia on
Huonojen uutisten virrassa Leppänen joutuu tovin miettimään vuoden parasta uutista. Hän sanokin, että itseään pitää aina välillä muistuttaa siitä, että sodasta ja sähkökriisistä, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokehityksen takapakeista huolimatta asiat ovat suuressa osassa maailmaa hyvin.
Ihmiset elävät yltäkylläisyydessä siitäkin huolimatta, että ilmastokriisi haastaa yksinkertaisempaan elämään ja tyytymiseen vähempään.
Tulevaisuususkoa pitää hänen mukaansa jo nuorten takia pitää yllä eikä juuttua pelkästään ongelmiin.
– Me olemme vastuussa siitä, onko nuorilla uskoa tulevaan.
Ja se hyvä uutinen. Yksi sellainen on perheenyhdistämisen kautta Suomeen saapuneen hyvän ystävän työpaikka.
– Työpaikan saaminen ei ole ollut helppoa, vaikka hoitajapulasta puhutaan koko ajan. Nyt sellainen löytyi hoivakodista, jossa hän opiskelee tutkintoa oppisopimuksella, iloitsee Leppänen.
Finlandia-urakka innosti takaisin kirjojen pariin
Loppuvuoden Mari Leppäsen piti kiireisenä Finlandia-diktaattorin työ: hän valitsi tämän vuoden kaunokirjallisuuden palkintoteoksen.
Kuuden ehdokaskirjan lukeminen innosti Leppäsen taas kirjojen pariin. Viikko ennen joulua hänellä oli menossa Tommi Kinnusen Pimeät kuut.
– Olen aina tykännyt lukea, mutta välillä tuntuu, ettei siihen riitä aika etenkin kun somemaailma kamppailee kirjallisuuden kanssa. Finlandia-teoksia lukiessa oli ihana huomata miten tarinat veivät ja lukeminen jäi päälle.
Kuuden ehdokaskirjan lukeminen ei ollut mikään pikku-urakka, ja sitä varten Leppänen vetäytyi perheen mökille.
– Olin jopa hivenen järkyttynyt siitä, miten paksuja kirjat olivat! Ja riittäisikö aika.
Luettavaa oli 3 000 sivua.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.