Pikku prinssistä pehmoinen näyttämöversio

Klassikkosadusta valmistuu nukketeatteridramatisointi Uuteenkaupunkiin.

Yksi maailmankirjallisuuden klassikoista, Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi saa uuden näyttämösovituksen nukketeatterina Uudessakaupungissa.

Sadun pehmeään maailmaan johdattavat nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltosen huovuttamalla tehdyt nuket.

Dramatisointi on yhden naisen nukketeatteri Piironginlaatikkoa Uudessakaupungissa pyörittävän Aaltosen ja laitilalaisen teatteriohjaaja Tiia Valavuon, joka myös ohjaa esityksen.

Inspiraationa tekijöillä on ollut tarinasta 2015 julkaistu kuvakirja, jonka kuvitus on peräisin Pikku prinssi -animaatioelokuvasta. Animaatiohahmot ovat Mark Ostbornen käsialaa

– Sieltä on tullut paljon tunnelmia, värejä ja visuaalisuutta, Aaltonen kertoo.

Kirjailija Antoine de Saint-Exupéry kirjoitti Pikku prinssin 1944 alun perin aikuisille, Uudessakaupungissakin esityksessä on Aaltosen mukaan edelleen olemassa aikuisten taso.

– On ollut kiinnostavaa lähteä tekemään aikuisten sadusta lapsille suunnattua esitystä.Lähes kulttimaineeseen kaikenikäisten ihmisten keskuudessa noussut pienoisromaani kertoo eri planeetoilla matkaavasta prinssistä, joka tapaa matkallaan hyvin erilaisia ihmisiä.

Pikku prinssistä on vain yksi avoin esitys 24.11. Uudenkaupungin teatterin pienellä näyttämöllä. Esitys on osa Uudenkaupungin Lasten marraskuun ohjelmaa ja sitä esitetään päiväkotilapsille ja koululaisille. Tilausnäytännöt ovat myös mahdollisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut