
Polttoainejakelu, autokorjaamot ja -purkamot sekä esimerkiksi kemialliset pesulat ja ampumaradat ovat jättäneet jälkensä maaperään.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on edelleen lähes 24 000 pilaantunutta tai sellaiseksi epäiltyä maa-aluetta.
Kunnostuksista huolimatta luku saattaa olla kasvamaan päin, sillä kaikkien toimialueiden jälkiä ei vielä ole kunnolla kartoitettu. Työn alla on muun muassa kaivosteollisuuden jätealueiden selvitys.
ELY-keskuksittain eniten pilaantuneita maa-alueita löytyy Varsinais-Suomen ELYn alueelta, johon kuuluu myös Satakunta.
Lue lisää torstain Länsi-Suomesta