Kieltolain aika näyttäytyy nykyihmiselle kiehtovana aikana. Öistä kaupantekoa merellä, pirtukanistereiden kätkemistä salaisiin paikkoihin ja kuurupiiloa viranomaisten kanssa. Toki tarinaan liittyy myös ikäviä puolia: kuormasta syömistä ja viinan kiroja.
Tätä kaikkea tarjoilee Rauman teatterin kantaesitys, musiikkinäytelmä Pirtumiehet, joka pohjautuu tositapahtumiin pyhärantalaisen Jarmo Impolan muistiinpanoihin isoisästään Viku Lehtisestä.
Tarinat romaaniksi jalosti Tapio Koivukari, joka on ollut mukana myös näytelmäkäsikirjoituksen teossa ohjaaja Sakari Kirjavaisen kanssa.
Tarinan päähenkilö on Viku, äpärä, Laihosen mamman kasvattipoika, joka on koko ikänsä saanut kuulla vähättelyä syntyperänsä takia.
Viinan salakuljettamisesta mies löytää helpolta näyttävän ja nopean keinon paitsi rikastua, myös kohota sosiaalisella asteikolla.
Pohjimmiltaan kaikessa kyse on ihmisen halusta parempaan, näytelmän yhdessä laulussakin todetaan jotenkin siihen malliin, että unelmat ovat arjen alla piilossa.
Menestys humahtaa päähän tiukan pirturyypyn tavoin. Trokaaminen vie mukanaan, vaikka riskit kasvavat. Tavallinen työnteko ei tunnu enää miltään.
Vaimolleen Viku hokee, että vielä yksi keikka, sen jälkeen piironginlaatikossa on riittävästi loppuelämäksi.
Tyylilaji on hilpeä ja mukana on kepeää tilannekomiikkaa. Aluksi afäärit sujuvat, ja tavaksi tulee nostaa kuppi jos toinen onnistuneen keikan jälkeen.
Nousuhumalaa seuraa ankara krapula, ja tragediaa on luvassa väliajan jälkeen.
Roolihahmot ovat kansanomaisia, osa liioitelluimpia kuin toiset. Keskiössä ovat Viku (Juha Kulmala) sekä läheiset ystävät ja liikekumppanit, Koso (Joni Leponiemi) ja Anttu (Raisa Sorri).
Juha Kulmala on raameiltaan sopiva Vikun rooliin, johon on selvästi haettu huoletonta veijarimaisuutta. Vikun elämänasennetta kuvaa miehen toteamus elämän arjen vastustamisesta.
Kulmala on ilmeikäs näyttelijä, mutta paikoitellen ilmeily syö roolihahmon uskottavuutta.
Puhtaasti fiktiivinen Antun hahmo on mielenkiintoinen. Hän on opettajaseminaarista poispotkittu naisopiskelija, joka on vaihtanut hameen housuihin – ja samalla hylännyt yhteisön odotukset kunnialliseksi opettajatarneidiksi ryhtymisestä.
Raisa Sorri tekee sukupuoli-identiteettiään vaihtaneesta Antusta todentuntuisen tulkinnan.
Leponimeen Koso on lystikäs reppana,. Ninni Kekki esittää kärsivällistä järjen ääntä, Anna-vaimoa ja Mona Lehtola on juureva Laihosen mamma.
Teatterin vierailevalla näyttelijällä Aarni Kivisellä on kaksoisrooli, hän on sekä poliisikonstaapeli Urho Kurila että Annan kiero velipoika. Helsinkiläisnäyttellijä ottaa Koivukarin maanläheisen murteen haltuun vakuuttavasti.
Pirtumiehet on vahvasti musiikkinäytelmä ja siinä se myös erityisesti onnistuu.
Teatterin oma säveltäjävelho, kapellimestari Perttu Suominen on luonut näytelmään kaksitoista uutta, kansanmusiikkiperinteestä ammentavaa kappaletta ja hienon sävelmaailman. Sitä ohjaaja Sakari Kirjavainen taidokkaasti käyttää tarinan kuljettajana ja kannattelijana.
Muun muassa haitarilla, kontrabassolla ja viululla soitettu musiikki leikkaa kohtauksesta toiseen ja elää tunnetilojen mukana. Katsojan korvaan tarttuvat toistuvat teemat.
Laulunumerot toimivat hyvin, lauluvoimaahan teatterin ensemblestä löytyy.
Mieleen jäivät erityisesti Koivukarin sanoittama Murhaballadi sekä Kirjavaisen – joka on tehnyt loput oivaltavat sanoitukset – laulu Vikun luisumisesta juopotteluun.
Jukka Uusitalo on loihtinut teatterin kompaktille näyttämölle rustiikin ajankuvan. Paatti ja etenkin sen kylkeen öisellä merellä ilmestyvä saksalainen rahtilaiva ovat vaikuttavia, edukseen ne tulevat varmasti parhaiten kauemmilta penkkiriveiltä katsottuna.
Hannu Naamangan valot luovat tunnelmaa öisiin kohtauksiin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.