Pitkää ikää Olkiluodon vuosihuolloista

Vuosittaiset, noin 50 miljoonan euron huoltotyöt Olkiluodon 1- ja 2-ydinvoimaloissa edesauttavat sitä, etteivät ne vuosien saatossa merkittävästi vanhene.

– Voidaan jopa sanoa, että ydinvoimalat ovat tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin ollessaan uusia, tuotanto-osaston johtaja Mikko Kosonen sanoo.

– Neljässäkymmenessä vuodessa huoltotöiden kulut ovat noin 2 miljardia. Se on vähemmän, kun vertaa vaikka OL3-rakennuskustannuksiin, Kosonen jatkaa.

Laitokset käyvät läpi vuorovuosina pari viikkoa kestävän ja kattavamman huoltoseisokin sekä noin viikossa suoritettavan polttoaineenvaihtoseisokin.

Vuosihuoltojen aikana parannetaan laitosten teknistä elinikää, ja tavoitteena on pystyä katsomaan aina 40 vuotta eteenpäin.

– Laitosten tehoa on saatu korotettua niiden valmistumisesta 25 prosentilla juuri muutos- ja huoltotöiden ansioista, Kosonen kertoo.

Olkiluodon kaksi voimalaa tuottavat yhteensä noin 18 prosenttia Suomessa tuotettavasta sähköstä.

Lue lisää perjantain Länsi-Suomesta.