Pohjoismaista käsityöperinnettä vaalimassa

Intialainen Koumudi Patil (vas.), kanadalainen Cathharine Dishke Hondzel sekä norjalainen Marke S. Gulliksen saapuivat keskiviikkona kansainväliseen käsityökasvattajien konferenssiin Raumalle. Naiset kokevat konferenssin antaneen heille paljon. Kuva: Esa Urhonen

Raumalle on kokoontunut tällä viikolla yli sata käsityökasvattajaa kansainväliseen NordFo-konferenssiin, joka järjestetään Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikössä.

NordFo on pohjoismainen käsityökasvattajien yhteisö, jonka tarkoituksena on vaalia ja jakaa pohjoismaista kulttuuriperintöä.

Tänä vuonna tapahtumaa vietetään teemalla Make it Now! – Learning, Exploring, Understanding.

Raumalla tapahtuma on viimeksi järjestetty vuonna 2004.

Keskiviikosta perjantaihin kestävä konferenssi on koonnut yhteen käsityökasvatuksen osaajia 13 eri maasta, mutta ennen kaikkea pohjoismaista.

Didaktisen ja pedagogisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan edistämisen lisäksi tapahtuma on oiva tapa oppia ja ammentaa muilta kulttuureilta.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.