Poliisi tehotarkkailee mopoilua tällä viikolla

Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti mopoja. Viikon aikana liikenteen valvontaan käytössä olevat resurssit suunnataan ajoneuvojen ja kuljettajien yleisvalvontaan, painopisteenä nuoret kuljettajat ja mopot.

– Kevään aikana ajonopeudet kasvavat ja onnettomuusriski nousee. Erityisesti nuorten aiheuttamissa onnettomuuksissa on muihin kuljettajaryhmiin verrattuna kaksinkertainen määrä suuria ylinopeuksia, poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta kertoo.

Mopoilijoiden turvallisuus on kuitenkin Lammin mukaan parantunut. Kolmen vuoden ajan sekä kuolleiden että loukkaantuneiden mopoilijoiden määrä on vähentynyt. Viime vuonna mopo-onnettomuuksissa kuoli kaksi henkilöä ja loukkaantui 652.

– Myönteisestä kehityssuunnasta huolimatta tehostettua, suunnitelmallista valvontaa tarvitaan edelleenkin, Risto Lammi toteaa.

Lammi arvioi, että mopoilun turvallisuuteen ovat vaikuttaneet ajokorttimuutokset, joiden myötä mopon kuljettajien tietoisuus liikennesäännöistä on parantunut ja vastuullisuus on kasvanut. Lisäksi monissa kaupungeissa mopoilu kevyenliikenteenväylillä kiellettiin.

Myös mopojen määrä on laskenut useana vuonna peräkkäin. Mopoja on maassamme tällä hetkellä hieman alle 200 000. Sen sijaan mopoautojen määrä kasvaa tasaisesti ja niitä on tällä hetkellä noin 10 000.