Poliisin tehovalvontaviikko päättyi ankeisiin lukemiin

Poliisi tavoitti viikon kestäneessä valtakunnallisessa teemavalvonnassa runsaasti henkilöitä ajosta ilman turvavöitä sekä ajon aikana viestintävälineitä kädessään käyttäneitä.

Poliisin tehovalvontaviikolla jaettiin yli 1 400 liikennevirhemaksua.

Poliisi antoi tehovalvontaviikon aikana 838 liikennevirhemaksua turvavyörikkomuksista ja 601 liikennevirhemaksua pääasiassa matkapuhelimen käytöstä ajon aikana.

Lisäksi suojatiesääntöjen laiminlyönneistä annettiin yhteensä 18 sakkoa ajoneuvojen kuljettajille ja STOP -merkin ja punaisen liikennevalon noudattamatta jättämisistä 35 sakkoa.

Suojakypärärikkomuksista annettiin 15 liikennevirhemaksia. Liikenteeseen soveltumattomia ajoneuvoja tavattiin 77 kpl.

Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta korostaa tiedotteessa turvavöiden käytön merkitystä.

– Turvavyön käyttö pelastaa ihmishenkiä kolaritilanteessa, eikä kukaan meistä voi olla varma, ettei siihen tilanteeseen joutuisi joko omasta syystään tai toisten virhearvioinneista johtuen.

Hän myös muistuttaa, että viestintävälineen käyttö liikenteessä ajon aikana aiheuttaa tarkkaamattomuutta ja usein vaaraa muulle liikenteelle.

– Jos puhelinta käytetään ajon aikana, sitä saa käyttää vain hands free -laitteilla eikä viestintälaitetta saa pitää kädessään, Kallio painottaa.

Ilman turvavyötä matkustaneita tavattiin etupenkillä 803 ja takapenkillä 35, turvalaiterikkeiden kokonaismäärästä lasten turvalaiterikkeiden määrä oli 27.

Poliisi käytti viikon teemavalvontaan 2 690 työtuntia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut