"Nyt on aika tunnustaa tosiasiat" - Uusi Aika lopettaa juhannukseen, puoluelehti hoitaa vielä kevään vaalit

Uusi Aika on sinnitellyt puoluelehdistä pisimpään Satakunnassa.

| Päivitetty

Porissa ilmestyvä demarien puoluelehti Uusi Aika lopetetaan, kunhan kevään vaalit on saatu hoidettua. 

Lehden ilmestyminen loppuu juhannukseen. Lehteä julkaiseva Ajan Sana Oy päätti lakkautuksesta hallituksen kokouksessaan maanantaina.

Toimitusjohtaja Esko Aholan mukaan suurimmat syyt ovat puoluetuen raju leikkaus sekä levikin ja mainosmyynnin väheneminen. Lehti on tehnyt tappiota jo vuosia.

Puoluelehdet saivat pitkään lehtitukea, mutta sitten lehdistötuki liitettiin osaksi yleistä puoluetukea. Esimerkiksi SDP keskitti tukensa päälehtensä, Helsingissä ilmestyvän Demarin, toiminnan turvaamiseen. Suurin osa puoluetuesta ohjautuu nykyisin puoluetoimistolle ja yleiseen toimintaan.

Uusi Aika perustettiin vuonna 1906. Uusi Aika ilmestyi parhaimmillaan viidesti viikossa, viime vuosina enää kerran viikossa. Parhaimmillaan lehden levikki ammattiliittojen lehtisetelien vauhdittamana oli liki 17 000, nyt enää noin 2500.

Uusi Aika on sinnitellyt puoluelehdistä pisimpään Satakunnassa. Keskustan Lalli lopetettiin 2009, ja toimintaa jatkettiin kaupunkilehtenä (Satakunnan Viikko). Vasemmistoliiton Satakunnan Työn viimeinen paperilehti ilmestyi joulukuussa 2015.

Kokoomusta kannattaneet Länsi-Suomi ja Satakunnan Kansa ovat jo vuosikymmeniä toimineet sitoutumattomina sanomalehtinä.

- Syy miksi Uusi Aika on pystynyt sinnittelemään näinkin pitkään on se, että lehden omistus on aika ollut pääosin Satakunnassa. Mutta nyt on aika tunnustaa tosiasiat, sanoo Ahola Uuden Ajan haastattelussa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut