Polkupyörät houkuttelivat huutokaupoille

Nuija paukkui ja kauppa kävi, kun Aki Palsanmäki ja Markku Saukko hääräsivät lavalla. Kuva: Juha Sinisalo

Polkupyörät vaihtoivat ripeästi omistajaa sunnuntaina, kun huutokauppakeisarina tunnettu Aki Palsanmäki huudatti sateenvarjoin varustautunutta yleisöä. Paikalle oli saavuttu paitsi seuraamaan Palsanmäen nuijan paukutusta, itse kauppatavarakin houkutteli väkeä edullisten kauppojen toivossa.

Annika Kuusisto ja Mikko Harhanen kertoivat poikenneensa paikalle uteliaisuuttaan, eikä huutaminen innostanut kumpaakaan. Palsanmäki oli molemmille tuttu kasvo. Faniksi kumpikaan ei tunnustautunut, mutta mahdollisuuden myötä molemmat halusivat tulla paikalle hetkeksi seuraamaan kaupan sujumista.

– Olimme tulossa kirjastosta, kun huomasimme käynnissä olevan huutokaupan. Näin aikaisemmin sattumalta myös mainoksen tästä, Kuusisto kertoo.

Osa yleisöstä sai kiivetä korkealle nähdäkseen lavalla käytyä huutokauppaa. Kuva: Juha Sinisalo

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.