Pori jatkaa neljällä tartunnalla, Rauma yhdellä: tartunnat leviävät nyt nuorten tapaamisissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo tänään torstaina, että uusia koronatartuntoja on eilisen jälkeen todettu 404 kappaletta.

Raumalla tartuntatilanne on edelleen rauhallinen, sillä eiliseen tapaan uusia tartuntoja on todettu vain yksi. Porista uusia tartuntoja on löytynyt neljä.

Muista Satakunnan kunnista tartuntoja on kirjattu ainakin Eurassa (2). Lisäksi Varsinais-Suomen puolella Uudessakaupungissa on todettu kaksi uutta tartuntaa.

Tartunnat leviävät tällä hetkellä esimerkiksi nuorten aikuisten baari-illoissa ja tapaamisissa, sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden ja hyvinnoin laitos (THL) kertovat tiedotteessaan.

STM ja THL kehottavatkin nuoria aikuisia vähentämään sosiaalisia tapaamisia tartuntamäärien kasvun hillitsemiseksi. Lisäksi STM ja THL kehottavat nuoria ottamaan rokotteen heti, kun se on mahdollista.

Viikolla 28 todetuista tartunnoista lähes 60 prosenttia todettiin 10-29-vuotiailla, joiden keskuudessa tapaukset painottuivat erityisesti 18-23-vuotiaisiin.

Pääosa tartunnoista saadaan nyt kotimaasta.

Tartuntojen kasvu on aiheuttanut tartunnanjäljityksen ruuhkautumisen osalla Suomen alueista. Altistuneet ovat STM:n ja THL:n mukaan taudin leviämisessä avainasemassa.

Lisää aiheesta

Porilaisissa ravintoloissa mahdollisia altistumisia koronavirukselle