Pori Jazz Kids tarjoaa lapsille musiikin iloa 

Kolmipäiväinen festivaali tarjoaa lapsille Pori Jazz -henkistä osallistavaa ohjelmaa ja kannustaa heitä musiikin pariin.

| Päivitetty

Koko perheen ilmaistapahtuma Pori Jazz Kids Festival järjestetään tänä kesänä 12. kertaa. Kolmipäiväinen festivaali tarjoaa lapsille Pori Jazz -henkistä osallistavaa ohjelmaa ja kannustaa heitä musiikin pariin.

Tapahtuma käynnistyy maanantaina 11. heinäkuuta jazzkadulla, tiistaina 12. heinäkuuta levittäydytään Pelle Hermannin puistoon ja keskiviikkona 13. heinäkuuta musiikista nautitaan lokkilavan alueella.

Luvassa on konsertteja, musiikkipajoja, vauva- ja naperomuskareita sekä paljon muuta puuhaa kaikeinikäisille.

Lokkilavan konsertissa nähdään monipuolinen joukko esiintyjiä. Lastenlevyn vuonna 1989 julkaissut Salsanamia-yhtye on tehnyt tänä vuonna paluun ja esittänyt lastenkonserteissaan vauhdikkaita salsa-, pachanga- ja cha cha -rytmejä. 

Yhteistyössä Folktingetin kanssa toteutettavassa osiossa kuullaan rakastettuja muumilauluja ruotsin kielellä laulettuna. 

Oheisohjelmaa Lokkilavan kupeessä järjestävät muun muassa Circus Ruska, Leikkiteatteri, Emma & Elias -ohjelma sekä Satakunnan Kansa.

Lokkilavalla kuullaan myös Palmgren-konservatorion pajojen loppukonsertti, jossa maanantaina ja tiistaina harjoitelleiden jousi-, kuoro- ja bändipajojen nuoret kyvyt pääsevät esittelemään taitojaan. Ilmoittautuminen Palmgren-konservatorion järjestämiin musiikkipajoihin on käynnissä osoitteessa www.porijazz.fi/kids.

Tiistaina 12.7. Pori Jazz Kids saapuu Pelle Hermannin puistoon, missä ohjelmasta vastaa Palmgren-konservatorio.

Jazzkadun ilmaislavalla nähdään maanantaina ja tiistaina perinteiset Young Talent Showcaset, joissa esiintyy Pamgren-konservatorion sekä Espoon musiikkiopisto Ebelin nuoria muusikoita.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut