Pori Jazzin entinen taiteellinen johtaja Jyrki Kangas on kuollut

Kangasta muistellaan mediassa laajasti.

| Päivitetty

Porilainen kulttuurialan vaikuttaja ja muusikko Jyrki Kangas on kuollut. Hän oli kuollessaan 76-vuotias.

Kangas toimi Pori Jazzin taiteellisena johtajana vuoteen 2009 saakka. Hän toimi myös Pori Jazzin taustayhtiö Pori Jazz 66:n toiminnanjohtajana.

Kangasta muisteltiin mediassa laajasti perjantaina. Jazzrumpali Reiska Laine kuvaili Kangasta visionääriksi ja presidentti Tarja Halonen sen lisäksi myös sisukkaaksi ja käytännönläheiseksi ihmiseksi.

Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne kuvasi Kankaan työtä Pori Jazzin kehittämisessä mittaamattomaksi.

– Hänen tarmonsa ja idearikkautensa jäävät esimerkiksi festivaalin nykypolville. Ilman Jyrki Kankaan merkittävää panosta Pori Jazzia ei tunnettaisi sellaisena kansainvälisenä festivaalina kuin se nyt tunnetaan, Ranne sanoi.

Viime vuosina Kangas oli aktiivisesti mukana Puhtaan Meren Puolesta ry:n toiminnassa.

Porin kaupunki järjestääperjantaina  suruliputuksen Raatihuoneen edustalla Kankaan kuoleman vuoksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut