Porin lapsikaappauksesta epäilty henkilö ja alaikäinen lapsi ovat poliisin hallussa.
28. toukokuuta tapahtuneen kaappauksen osapuolet löytyivät ulkomailta ja ovat turvassa eurooppalaisen valtion poliisiviranomaisen hallussa kerrotaan Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa.
Esitutkinnan alkuvaiheessa epäillystä kaappaajasta tehtiin syyttäjän antama eurooppalainen pidätysmääräys. Lisäksi epäillystä ja lapsesta laitettiin voimaan kansainväliset etsintäkuulutukset.
Poliisi ei tässä vaiheessa voi kertoa, missä henkilöt ovat tai muita kiinniottoon liittyviä yksityiskohtia vaarantamatta esitutkintaa.
Ulkomailta tavoitettu henkilö on tapauksen pääepäilty. Häntä epäillään lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta, ja hän on ollut vangittuna poissaolevana 30. toukokuuta lähtien.
Lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta on epäiltynä yhteensä neljä henkilöä, joista yksi on vapautettu.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää, kun se on esitutkinnallisesti mahdollista.