Porin teatterissa elegantti toteutus Agatha Christie -klassikosta

Janne Turkki on leppoisa Poirot Porin teatterin tyylikkäässä Idän pikajunassa. Kuva: Juha Sinisalo

Koska Agatha Christien Poirot-tarina Idän pikajunan arvoitus on suurimmalle osalle läpikotaisin tuttu – mestarietsivähän pyörii jatkuvasti televisiossa – suurin mielenkiinto Porin teatterin toteutuksessa kohdistuu lavastukseen. Miten näyttämölle on toteutettu Istanbulista kohti Ranskaa jyskyttävä juna, jossa koko näytelmä tapahtuu?

Huikean hienosti.

Oskari Löytösen visuaalinen lavastus vastaa odotuksiin: se on silmähivelevän tyylikäs. Junan ilmestyminen näyttämölle savuverhon ympäröimänä on näyttävä, samoin junan vaihtuvat, pyörivät interiöörit: katsoja saa suoran näkymän muun muassa makuuvaunuosastoon. Vaunuosastot ovat täynnä yksityiskohtia: tummaa mahonkia, raskaita verhoja ja kiilteleviä ovennuppeja. Epookkimaisen kokonaisuuden kruunaa Sari Suomisen loistelias puvustus, ja etenkin venäläisen prinsessan ja unkarilaisen kreivittären puvut ovat upeita.

Kontrastia tuovat mustavalkoiset videoprojisoinnit, joita käytetään tunnelman luomisessa junamatkalla sekä takautumissa.

Yhdysvaltalaisen Ken Ludwign tiivis näyttämösovitus Christien klassikosta on tuore, se valmistui vuonna 2018. Christie kirjoitti näytelmänsä 1934.

Ennen junan nytkähtämistä liikkeelle näytelmässä viivähdetään hetki istanbulilaisessa loistohotellissa. Poirot on juuri palannut Syyriasta, mutta leppoisat lomasuunnitelmat muuttuvat ja hänen on pikaisesti palattava Lontooseen. Onneksi löytyy paikka illan täpötäyteen Idän pikajunaan, jonka matkustajista osan tarkkasilmäinen Poirot rekisteröi jo hotellissa.

Asemalaiturilla heitä on muutama lisää.

Poirotilla on jo kalpea aavistus siitä, että ilmassa on jotain pahaenteistä.

Juna juuttuu kinokseen ja yhdestä hytistä löytyy kuoliaaksi puukotettu ihminen. Mestarietsivällä riittää pureskeltavaa johtolankojen kanssa, sillä niitä suorastaan vilisee nenän edessä. On irronnutta nappia, nenäliinaa ja outoa hiippailijaa hyttikäytävällä.

Jännityksestä vie toki kirkkaimman terän se, että murhamysteerin ratkaisu on tiedossa, sen sijaan katsoja voikin keskittyä näyttelijöiden ilmeillään ja eleillään antamiin vihjeisiin. Roolihahmojen keskinäisessä dialogissa on mukana myös huumoria.

Janne Turkki on pidättyväinen, mutta leppoisa Poirot. Hän ei ole lähtenyt hakemaan hahmoonsa Poirot-näyttelijä David Suchetin maneereja, mikä on hyvä. Belgialaisen mestarietsivän luonteenomaisin piirre, pikkutarkkuus, tulee esille valmistautumisessa yöpuulle ja työpöydän tavaroiden järjestelynä. Tyyni ulkokuori kuitenkin murtuu näytelmän loppupuolella, kun Poirot joutuu moraalisten pohdintojen eteen.

Turkin ohella myös muut teatterin näyttelijät tekevät oivat roolisuoritukset. Mieleen jäävät erityisesti naisroolit: Hannele Lanu ylhäisenä prinsessa Dragomirovina, Maria Pere avioliiton kautta rikastuneena, äänekkäästi tilan ottavana rouva Hubbardina ja Heidi Rantakeisu hiirulaismaisena lähetyssaarnaajana.

Agatha Christien dekkareiden ystäville Porin teatterilla on tarjottavanaan elegantti ja viihdyttävä herkkupala.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.