Porin vuoden 2013 yrittäjä on Suomen AM-Markkinointi Oy

Tapetteja maahantuova Suomen AM-Markkinointi Oy palkittiin lauantaina Porin päivän torijuhlallisuuksien yhteydessä.

Raumalta ponnistaneella ja nykyisin Porin Tiiliruukissa toimivalla perheyrityksellä on nelisensataa tapettien jälleenmyyjää ympäri Suomen ja myös yksi Tallinnan kohde.

Kun Matti Manninen perusti Rauman Värikeskuksen vuonna 1983, oli toiminta maalien, tapettien ja lattiapäällysteiden vähittäismyyntiä sekä asennustöitä.

80-luvun lopulla yhdessä toisen perheen kanssa Rauman liikkeen rinnalle perustettiin Suomen AM-Markkinointi.

Muutaman vuoden sisällä koko osakekanta siirtyi Mannisten omistukseen, mutta vasta 15 vuoden kuluttua Rauman Värikeskus Ky:n liiketoiminta kaupan myötä sulautui pääasiassa tapetteja maahantuovaan Suomen AM-Markkinointi Oy:hyn.

Suomen AM-Markkinointi Oy:ssä toimitusjohtajana työskentelee Mannisen tytär Anne Määttänen ja myyntijohtajana toimii Annen aviomies Marko Määttänen.

– Raumalla meillä alkoi joitain vuosia sitten seinät tulla vastaan. Haimme tiloja ja löysimme ne Porin Tiiliruukista. Olemme olleet täällä kolme vuotta, Manninen kertoo.

– Toimintamme on kehittynyt positiivisesti. Viime vuonna kasvua oli kymmenisen ja edellisenä 25 prosenttia. Samaan aikaan alalla eletään yleisesti plusmiinusnollassa. Voidaankin siis sanoa, että meillä kyllä näiltä osin menee hyvin, Marko Määttänen sanoo.