Porissa useita rattijuoppoja illan ja yön aikana

Nuorin rattijuoppoepäilty oli mönkijää ajanut 15-vuotias ja korkein lukema 3.1 promillea.

15-vuotias mönkijää ajanut tyttö jäi poliisin haaviin torstai-iltana Porissa. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0.7 promillen lukeman. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Myöhemmin torstai-iltana Porin keskustassa poliisi puhallutti vuonna 1955 syntyneellä miehellä hieman yli 3 promillen lukeman. Kortitonta porilaismiestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kahden henkilöauton välisessä kolarissa Lemminkäisentieltä kärkikolmion takaa tullut auto törmäsi Latokartanontieltä kohti Koivistonluotoa kulkeneeseen henkilöautoon. Lemminkäisentieltä tullutta henkilöautoa kuljettanut, vuonna 1983 syntynyt porilaismies puhalsi 0.9 lukeman. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Molemmat kuljettajat selvisivät kolarista ilman vakavia vammoja. Ajoneuvot kärsivät huomattavia vahinkoja.

Varhain perjantaiaamuna poliisi tavoitti Porista Lounatuulentieltä vuonna 1986 syntyneen miehen kuljettamassa henkilöautoa humalassa. Mies puhalsi 0.9 promillen lukeman, ja häntä epäillään rattijuopumuksesta. Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa..

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut