Posiva investoi 500 miljoonaa euroa Olkiluotoon – kapselointilaitoksen tilavuus Turun linnan luokkaa

Kapselointilaitos rakennetaan tähän Olkiluodossa. Maarakennustyöt ovat jo käynnissä. Kuva: Janne Rantanen

Posiva rakennuttaa Olkiluodon ja Loviisan käytetyn ydinpolttoaineen käsittelylaitoksen Eurajoelle. Tuotantolaitokseen kuuluvat kapselointilaitos ja loppusijoituslaitos.

Eka-projektiksi nimetyn hankkeen kustannusarvio on noin 500 miljoonaa euroa. Siitä kapselointilaitoksen osuus järjestelmineen on 100-150 miljoonaa euroa.

Posivan havainnekuva kapselointilaitoksesta. Takana kulkee Olkiluodontie, vasemmalla kohti Eurajokea, oikealla kohti ydinvoimaloita.

Laitoksen rakentaminen on maarakentamisen osalta jo aloitettu. Posiva neuvottelee parhaillaan urakoista.

5-6-vuotisen projektin työllistävä vaikutus on 2500 henkilötyövuotta.

Posiva on louhinut liki kaksi kilometriä tunneleita Olkiluodon uumeniin. Tällaisiin tunneleihin ydinjätettä aletaan muutaman vuoden päästä sulkea. Kuva: Janne Rantanen

Posivan ydinjätteen loppusijoitukseen on toimitusjohtaja Janne Mokan mukaan palanut rahaa jo miljardin euron verran. Valmistelun Teollisuuden Voima aloitti jo 1970-luvun lopulla.

- Suomessa on mietitty asiaa ydinvoiman tuotannon alusta lähtien. Rahaa on kerätty, on lainsäädäntö ja viranomaisohjeet. Nimesimme projektin Ekaksi, koska kyse on ensimmäisestä loppusijoituksesta maailmassa, sanoi Mokka.

– Meillä alkaa ainutkertainen projekti, jossa toteutetaan kapselointilaitos kokonaisuudessaan, loppusijoituksen aloittamiseen tarvittavat järjestelmät, käyttölupaprosessi sekä valmistellaan tuotantotoiminnassa tarvittavat toimitusketjut.

"Ruotsin Posiva" eli SKB on jättänyt rakentamislupahakemuksen vastaavasta loppusijoituslaitoksesta, mutta Suomi on monta askelta edellä.

Tällä tietoa käytettyä ydinpolttoainetta haudataan kuparikapseleissa ensi kertaa Olkiluodon kallion uumeniin vuoden 2025 paikkeilla.

Projektissa tehdään viisi ensimmäistä loppusijoitustunnelia, joita tulee kaikkiaan toistasataa.

Loppusijoitustunnelit ovat yli 300 metriä pitkiä. Yhteen tunneliin sijoitetaan lattiareikiin 30-35 ydinjätettä sisältävää kuparikapselia. Reiät ja tunnelit täytetään sekä suljetaan tiiviisti.

Loppusijoitusluolat suljetaan noin 420 metrin syvyydessä muhkeilla 2-3 metriä paksuilla betonitulpilla. Kuva: Janne Rantanen