Posti lopettaa Rauman myymälän

Tanja Paldanius (oik.) palveli Marika Laivolaa (vas.) ja Hulda Savolaista, jotka asioivat Postin Rauman myymälässä tiistaina. Hulda Savolainen sai valita enkelitarroja kotiinviemiseksi. Kuva: Esa Urhonen​

Posti lopettaa muun muassa Rauman myymälän yt-neuvottelujen päätteeksi.

Postilla on jatkossa 21 omaa myymälää, ja 77 myymälän osalta aloitetaan neuvottelut palvelujen siirtämisestä kumppaniyritysten hoidettaviksi vuosien 2015–2018 aikana. 

Lisäksi Posti avaa 100 uutta palvelupistettä ja palvelupisteiden kokonaismäärä kasvaa yhteensä 1 500:aan.

Neuvottelujen aikana irtisanomistarve pieneni ja on nyt enintään 319 henkilöä. Alkuperäinen vähennystarve oli 380. Neuvottelut koskivat yhteensä 98 Postin omaa myymälää.

Muutos etenee myymälöittäin kumppaniyritysten kanssa käytävien neuvottelujen myötä. Muutokset tapahtuvat seuraavien kahden ja puolen vuoden aikana, ensimmäiset arviolta aikaisintaan elokuussa 2015.

Postit palvelevat muutoksiin asti normaalisti. Tulevista muutoksista kerrotaan hyvissä ajoin myös asiakkaille.