Presidentti Niinistö Ylellä: Otan koronarokotteen heti, kun tulen vuoroon – "Kaikki tekevät joulua omalla käyttäytymisellään"

Helsingin Sanomien eilen julkaistun kyselytutkimuksen mukaan kaikkiaan 56 prosenttia suomalaisista on valmis ottamaan koronavirusrokotteen, jos se on ensi vuoden alussa mahdollista.

| Päivitetty

Sauli Niinistö Raumalla presidentinvaalien kampanja-aikaan. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Presidentti Sauli Niinistö sanoo Ylen radio 1:n presidentin kyselytunnilla, että hän aikoo ottaa koronarokotteen heti, kun tulee saajavuoroon. Niinistö lisää, ettei kukaan ole kuitenkaan vielä antanut arpanumeroa.

Helsingin Sanomien eilen julkaistun kyselytutkimuksen mukaan kaikkiaan 56 prosenttia suomalaisista on valmis ottamaan koronavirusrokotteen, jos se on ensi vuoden alussa mahdollista.

Niinistö sanoo olevansa vakuuttunut, että kun rokotteiden antaminen pääsee käyntiin ja niistä on pelastavaa hyötyä, moni harkitsee kantaansa uudelleen.

Rokotteiden lisäksi Niinistöltä on kysytty myös joulunvietosta koronatilanteessa. Niinistö sanoi, että usein on tapana ajatella, että joulu tehdään lahjaostoksilla, pöydän antimilla ja kuusilla. Tänä vuonna joulu tehdään Niinistön mukaan eri tavalla. Kaikki tekevät tällä hetkellä joulua omalla käyttäytymisellään, ettei korona tule vieraaksi, Niinistö sanoo.

"Trumpin puheet usein tekoja kovempia"

Presidentin kyselytunnilla on tullut puheeksi myös kansainväliset suhteet, etenkin suhteet Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin ja Yhdysvaltojen pian väistyvään presidenttiin Donald Trumpiin. Niinistö sanoi, että ihmisten kanssa tulee yleensä toimeen eikä hän ole koskaan tavannut kaikilta osin pahaa ihmistä.

Niinistö kertoo virkakautensa aluksi käyneensä keskustelun Putinin kanssa. Niinistön mukaan kyseessä oli varsin selkeä, mutta ei mitenkään huonohenkinen keskustelu siitä, että miten naapurit toisiaan katsovat.

– Totesin, että jokainen itsenäinen maa maksimoi turvallisuutensa. Hän ymmärsi sen hyvin, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan keskusteluun ei ole sen jälkeen palattu.

Trumpia on monesti kuvailtu arvaamattomaksi presidentiksi. Niinistön mukaan Trumpista kuitenkin pian opittiin, että tämän puheet ovat kovempia kuin teot, ja siinä mielessä Trumpin toiminta oli arvattavaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut