Propel Voima lopettaa tuulisähkön tuotannon Uudessakaupungissa

Propel Voima Oy:n Uudenkaupungin Hangonsaaressa sijaitsevien tuulivoimaloiden vaihdelaatikot rikkoutuivat joulukuussa 2014, minkä jälkeen voimalat ovat olleet pysähdyksissä. Rikkoutuneiden voimaloiden kunnostaminen tulee niin kalliiksi, ettei sähkön tuotannosta saa taloudellisesti kannattavaa voimaloiden käyttöikään nähden.

- Vanhat tuulivoimalat eivät saa valtiolta tukea uusien tuulivoimahankkeiden tavoin. Ne eivät lisäksi yllä samoihin sähköenergian tuotantomääriin, mitä uudentyyppiset ja isommat tuulivoimalat. Vanhentuneiden voimaloiden ylläpito on kuitenkin yhtä kallista kuin moninkertaisen sähkömäärän tuottavilla uusilla voimaloilla, Propel Voima Oy:n toimitusjohtaja Mika Salo kertoo yhtiön tiedotteessa.

Yhtiön kaksi 1,3 megawatin tehoista tuulivoimalaa pystyivät tuottamaan vuodessa noin 4 000 000 kilowattituntia sähköä. Propel Voiman omistajat ovat päättäneet purkaa voimalat vuoden 2015 loppuun mennessä.

Propel Voima Oy on pitkään kehittänyt uusia tuulivoimahankkeita Vakka-Suomen alueella. Tavoitteena on ollut jatkaa ja lisätä ympäristöystävällisen tuulisähkön tuotantoa Uudessakaupungissa. Hankkeet ovat kuitenkin kohdanneet voimakasta vastustusta, eikä niiden lupakäsittely ole edennyt yhtiön näkökulmasta toivotulla tavalla.

Uudenkaupungin kaupunginhallituksen viimeisin päätös kahden kilometrin suojaetäisyydestä tuulivoimalan ympärillä kaataa Propel Voima Oy:n suunnittelemat tuulivoimahankkeet käytännössä kokonaan. Suojaetäisyysmääräyksen vuoksi yhtiöllä ei ole ainakaan toistaiseksi edellytyksiä kehittää uusia hankkeita Uudenkaupungin alueelle. Propel Voima Oy jatkaa kuitenkin tuulivoimahankkeiden kehittämistä muualla Suomessa.

Propel Voima Oy:n omistavat paikalliset energiayhtiöt VSV-Energia Oy, Rauman Energia Oy, Keravan Energia Oy, Etelä-Savon Energia Oy sekä Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö.