Puita kaatui linjojen päälle yötä myöten – pahimmillaan ilman sähköjä oli yli 4000 VSV:n asiakasta: "Aika urakka tästä tuli"

Myrsky vaikutti sähkönjakeluun muun muassa Rauman eteläosissa sekä Pyhärannassa ja Uudessakaupungissa.

Sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana riehunut kova tuuli iski ankarasti myös sähkönjakeluun Vakka-Suomen Voiman alueella.

Erityisesti häiriöistä kärsi rannikkoalue. Länsi-Suomen tavoittama VSV:n verkkojohtaja Juho Jussila kertoo, että pahimmillaan sunnuntai-iltana yhtäaikaisesti ilman sähköä oli yli 4000 taloutta.

– Erityisesti tuohon rannikolle se iski pahasti. Uusikaupunki, Rihtniemi, Voiluoto, Reila... Jokunen häiriö oli sisämaan puolellakin, muun muassa Kodisjoella, Jussila luettelee.

– Tämä on otollista aikaa puiden kaatumiselle, kun maa ei ole yhtään jäässä vaan on märkää ja pehmeää.

Keskijänniteverkon piirissä havaittiin kolmisenkymmentä vikaa, kun puita kaatui linjojen päälle. Töissä oli Jussilan mukaan yötä myöten reilut kolmekymmentä asentajaa ja käyttökeskus.

Pisimmillään häiriöt jatkuivat yli kymmenen tuntia.

– Mutta se on ollut yöaikaan, joten toivottavasti se ei ole ihan niin paljon häirinnyt ihmisiä.

"Aika urakka tämä oli"

Puolenpäivän jälkeen haastateltu Jussila odotteli, että ilmoituksia linjoilla olevista puista tulee maanantaipäivän aikana vielä lisääkin, kun ihmiset lähtevät liikkeelle tonteillaan ja kiinteistöillään.

– Aika urakka tämä oli, vaikka kyllä tätä osattiin ennustaa jo pari päivää aiemmin. Merkittävät tuhot ja pitkiä keskeytyksiä tästä valitettavasti tuli, Jussila toteaa.

Rauman Energian puolella tilanne oli huomattavasti helpompi, koska verkkopituutta on vain neljäsosa VSV:n verkkopituudesta, ja verkosta noin 80 prosenttia on maakaapeloitu.

– Meillä oli vain yksi häiriö Haapasaaren suunnalla. Noin 150 taloutta oli pidemmän aikaa sähköttä kymmenen aikaan sunnuntai-illalla, selvittää Rauman Energian verkkojohtaja Marko Silokoski.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut