Punainen Risti rekrytoi työntekijöitä Satakunnan vastaanottokeskuksiin

Satalinnan vastaanottokeskus avattiin Harjavaltaan elokuun lopussa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Suomen vastaanottokeskuksiin on syntynyt kahden kuukauden aikana noin tuhat uutta työpaikkaa. Myös Satakunnassa Suomen Punainen Risti rekrytoi henkilökuntaa alueen uusiin vastaanottokeskuksiin.

Satakunnan alueen vastaanottokeskuksissa työskentelee tällä hetkellä 29 henkilöä. Lisäksi mol.fi-sivustolla haetaan lähes 40 uutta työntekijää muun muassa ohjaajan tehtäviin.

- Nyt haemme työntekijöitä, joilla on kyky toimia tiimissä ja jotka tulevat toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Jotta saisimme mahdollisimman tehokkaasti palkattua ihmisiä, olemme kehitelleet nettiin uudenlaisen hakulomakkeen. Tällä työvälineellä pystymme vastuullisesti lyhyessä ajassa käsittelemään ison määrän hakemuksia, kertoo Punaisen Ristin Harjavallan vastaanottokeskuksen johtaja Juho Suoramaa.

Vastaanottokeskuksissa työskentelee muun muassa sosiaalityöntekijöitä, terveyden- ja sairaanhoitajia sekä ohjaajia. Lisäksi tähän mennessä on ollut yli 130 vapaaehtoista mukana auttamassa, muun muassa lajittelemalla lahjoituksia sekä järjestämällä erilaisia aktiviteetteja.

- Työntekijöiden innokkuus ja sitoutuneisuus sekä vapaaehtoisten halu auttaa ovat hienoja esimerkkejä yhteen hiileen puhaltamisesta, kiittelee Suoramaa.

SPR:n lisäksi vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset ja kunnat.

SPR:n avoimet työpaikat löytyvät verkkosivuilta.