"Punkmusiikki ei ole eläkeläisten musiikkia!"

Pertti Kurikan Nimipäivät soitti yhden viimeisimmistä keikoistaan marraskuussa Raumalla kulttuurikuppila Brummissa. Kuva: Jussi Hietikko

Neljä totista miestä istuu sohvapöydän äärellä. Yksi puhuu vakavasta tilanteesta, muut kuuntelevat vaitonaisina.

Ollaan vakavien asioiden äärellä. Vuonna 2008 Helsingissä perustettu neljän kehitysvammaisen yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät eli PKN lopettaa toimintansa.

Asia on selvästi arka, mutta haastattelijan kysymyksiin vastataan niin kuin ennenkin.

Mitään väistelemättä, suoraan.

– Pertti jää eläkkeelle ja sen takia me ei enää jatketa eli peekooännää ei enää ole. Tai on vielä vähän aikaa, basisti Sami Helle kertoo.

Yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä Pertti Kurikka istuu vieressä ja kuittaa basistin lauseen omalla tavallaan.

– Joo, mä jään eläkkeelle enkä soita enää punkkia. Punkmusiikki ei ole eläkeläisten musiikkia.

Pertti Kurikka täyttää tapaninpäivänä 60 vuotta. Samana iltana PKN soittaa viimeisen keikkansa helsinkiläisessä On The Rocks -ravintolassa.

Näin PKN villitsi Wienin Euroviisuissa 2015:

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.