Puuilon rakennuslupa lautakuntaan – Papinpellolle ruvetaan syksyllä rakentamaan vuokrakerrostaloa

Havainnekuva Kairakadun suuntaan Puuilon tavaratalosta.

Fere Centerissä on keväästä lähtien tehty tonttia Puuilolle.

Rakennuslupahakemus käsitellään Rauman ympäristö- ja lupalautakunnassa ensi tiistaina. Hakemuksen mukaan tavaratalo on kooltaan 2900 neliötä.

Uusi liikerakennus tulee Kairakadun varrelle. Vastapäätä kadun toisella puolella toimivat Tokmanni ja Power.

Viimeksi Fere Center laajeni uudella tavaratalolla vuoden 2018 joulukuussa. Silloin ovensa avasi Motonet.

Uudessa vuokratalossa asuntoja tulee kolmeen kerrokseen.

Mangrove puolestaan hakee rakennuslupaa asuinkerrostalolle, Papinpelto 2:lle.

Yhtiön aloitteesta asemakaavaa muutettiin niin, että Kiulukadulle saa rakentaa neljännen kerroksen. Rakennusoikeutta tontilla on 1100 kerrosneliömetriä.

Rauman kaupunki halusi ensin kyseiselle alueelle puukerrostaloja, mutta niille ei löytynyt rakentajia.

Mangrove toimii aktiivisesti Raumalla. Viime vuonna valmistui viisikerroksinen vuokratalo Metsotielle Papinpellolle. Parhaillaan rakennetaan asuinkerrostaloa Kanalin rantaan entiselle huoltamotontille. Seuraavaksi nousee toinen vuokratalo Papinpellolle.

– Jatkamme kohtuuhintaisilla vuokra-asunnoilla. Tähän tulee 18 asuntoa. Asunnot ovat pohjiltaan ja tyyliltään samanlaisia kuin Papinpellon ensimmäisessä kohteessa. Tarkoitus on aloittaa rakentamistyöt lähikuukausina, kertoo Mangroven toimitusjohtaja Antti Lundstedt.

Lisätty Mangroven toimitusjohtajan kommentti klo 12.14.