Puukotustapaus Porissa: yleisön apua kaivataan

Porin Kauppatorilla sattui torstain ja perjantain välisenä yönä välikohtaus, jossa vuonna 1990 syntynyttä miestä iskettiin puukolla alaselkään. Poliisi toivoo yleisön apua tapauksen selvittämisessä. Puukotus tapahtui hieman ennen kello kahta aamuyöllä Pohjoiskauppatorin ja Yrjönkadun risteyksen tuntumassa, taksiaseman läheisyydessä.

Alustavien tietojen mukaan kaksi muuta miestä oli seurannut puukotetuksi joutunutta miestä tapahtumapaikalle. Toisen heistä epäillään käyttäneen teräasetta. Puukotettu joutui sairaalahoitoon, mutta säästyi kuitenkin vakavilta vammoilta. Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.

Alueella oli tapahtuma-aikaan liikkeellä melko paljon ihmisiä, ja poliisi toivookin nyt heiltä havaintoja tapauksesta. Puukottaja ja hänen seurassaan ollut mies nousivat mahdollisesti torilta johonkin ajoneuvoon. Toinen miehistä oli kalju ja rakenteeltaan roteva.

Henkilöitä, joilla on havaintoja tapauksesta tai jotka muuten tietävät siitä jotain, pyydetään ottamaan yhteyttä Satakunnan poliisiin, puhelin 02-62 37 654 tai 071 87 49 215.