Pyhärannalla ahdinko, naapurit pyydetty pöytään

Pyhärannan kunta pyytää kolme naapurikaupunkiaan Rauman, Laitilan ja Uudenkaupungin neuvotteluihin sote-alueen muodostamiseksi.

Kunta on pakkoraossa, sillä sillä ei pysty järjestämään itse sosiaalipalveluitaan.

Sosiaalityöntekijän virka on ollut avoinna vuoden alusta, ja sosiaalijohtajakin irtisanoutui elokuun alkupuolelta lähtien.

Kunnanhallitus päätti, että sosiaalipalvelut ostetaan Uudestakaupungista lokakuun loppuun saakka. Ostosopimus on lyhyt, koska Uudellakaupungilla ei ole resursseja myydä palveluita pidempään.

Palvelut kattavat aikuissosiaalityön, lastensuojelun, vammaispalveluiden ja lastenvalvojan tehtävät. Samoin perheyksikkö toimii yhteistyössä kunnan perhetyöntekijän kanssa.

Naapurineuvotteluiden ohella Pyhäranta on toivonut Uuttakaupunkia lisäämään resurssejaan, jotta kunta voisi ostaa siltä sosiaalijohtajan ja sosiaalityöntekijän tehtävät kokonaisuudessaan.

Pyhärannan kunnanjohtaja on luvannut hoitaa sosiaalijohtajan hallinnollisista tehtävistä kiireellisimmät lokakuun loppuun asti.