Pyhärannan eteläiset kylät ehdolla arvomaisemaksi

Pyhärannan eteläisten kylien muodostama kokonaisuus on ehdolla maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi Varsinais-Suomessa. Aluerajaus sisältää alueita erityisesti Ylikylässä, Kaukassa ja Kauhianpäässä.

Rauman lähiseudulta ehdolla on myös Uudenkaupungin Putsaari lähisaarineen. 

Ehdotuksen on tehnyt inventoinnin perusteella Varsinais-Suomen liitto. Maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ollaan määrittelemässä ensimmäistä kertaa.

Satakunnan vastaavista alueista kerrottiin Länsi-Suomessa tiistaina.

Inventoinnissa tarkasteltiin myös valtakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita, jotka inventoitiin viimeksi 90-luvulla. Laitilan lakeus säilyy ehdotuksen mukaan valtakunnallisesti merkittävänä kohteena, joskin sen rajausta ollaan jonkin verran muuttamassa.

Molempien maakuntien ehdotuksiin voi tutustua Varsinais-Suomen ELY-keskuksen sivuilla.