Pyhärannan palon esitutkinta on edennyt hyvin – metsätöiden merkitys on noussut tutkinnan päälinjaksi

Poliisi on kuullut useita ihmisiä, mutta kahta tärkeää henkilöä ei ole vielä päästy kuulemaan.

Pyhärannan Santtiota riepotelleen maastopalon syttymissyyn esitutkinta on edennyt rikoskomisario Hanna Lejonqvistin mukaan hyvin.

– Olemme kuulleet useita ihmisiä tutkinnan aikana, aina asiantuntijoista paikalla olleisiin henkilöihin, Lejonqvist sanoo.

Kahta tapauksen kannalta tärkeää henkilöä ei kuitenkaan ole vielä päästy kuulemaan. Lejonqvist ennakoi, että esitutkinta voisi nytkähtää eteenpäin ensi viikolla, minkä jälkeen esitutkinta voisi lopulta valmistua.

Esitutkinnan valmistuttua poliisi voi tiedottaa asiasta lisää. Nyt tutkinnan sisällön avaaminen ei ole tutkinnallisista syistä vielä mahdollista, kertoo Lejonqvist.

Viime viikolla poliisi kertoi tiedotteessa, että esitutkinnassa selvitetään alueella tehtyjen metsätöiden mahdollista osuutta palon syttymiseen. Töitä oli tehty alueella paloa edeltäneen viikon ajan.

Väite metsätöistä ja metsäkoneen mahdollisesti aiheuttamasta kipinästä palon sytyttäjänä on elänyt vahvana myös santtiolaisten huhupuheissa.

Lejonqvist kertoo nyt, että metsätöiden merkitys on pysynyt kiinteänä osana esitutkintaa.

– Se on ehkä sellainen päälinja, jota tässä ollaan tutkittu. Mutta tietysti samalla ollaan pidetty myös muut mahdollisuudet auki, sanoo Lejonqvist.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut