Pyhärannan rantakylien vedenjakelussa poikkeusjärjestelyjä

Pyhärannan rantakylien vedenjakelu katkesi noin tunnin ajaksi torstaina aamuseitsemän aikaan tapahtuneen Rauman runkolinjan katkeamisen vuoksi.

Nyt asukkaat Rauman rajalta Kaunissaaren kylään saavat vetensä Kaunissaaren vedenottamolta, joka otettiin ajoon torstaina.
Kyliin Kaunissaaresta Uudenkaupungin rajalle asti vesi saadaan Uudestakaupungista.

– Runkolinjan katkeamisen jälkeen päätöksiä piti tehdä nopeasti. Esimerkiksi koulujen kannalta tärkeintä oli, että vedenjakelu saatiin nopeasti käyntiin, vesi- ja viemärilaitoksenhoitaja Jyrki Nurmi kommentoi.

Kaunissaaren vedenottamolta otetut viimeisimmät vesinäytteet valmistuivat viikko sitten.
Tuolloin vedessä ei havaittu normaalia enempää bakteereja.

– Torstaina teetimme kahdeksalle kuntalaiselle makututkimuksen, eivätkä myöskään he havainneet vedessä mitään erikoista.

Mikäli maku- tai hajuhaittoja ei ilmene lähipäivinä, Pyhärannan pohjoisimmat rantakylät välillä Kaunissaari – Kukola saavat vetensä Kaunissaaren vedenottamolta ainakin seuraavat 2–4 viikkoa.

Kaunissaaren vedenottamon vesi ei riitä kattamaan kaikkien kunnan rantakylien vedentarvetta, joten ainakin seuraavien viikkojen ajan kylät Kaunissaaresta etelään päin saavat vetensä Uudestakaupungista.