PÄIVITETTY: Pyhärannassa palaa maastoa kahdessa kohteessa, Laitilassa roihuaa ulkorakennus

Pyhärannassa tuli hälytys kahdesta maastopalosta lähes samanaikaisesti. Toinen hälytyksistä tuli minuutin yli kello kolmen Karjassiltaan, ja toinen kaksi minuuttia yli kolmen Aittastentielle.

Hetken päästä roihahti 40 neliön ulkorakennus Laitilassa ja samaiselle Varsinais-Suomen alueelle syttyi myös maastopalo Kustavissa.

– Meillä on neljä isompaa tehtävää päällekkäin sekä puolen tusinaa pienempää, Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Juha Virto.

– Se on meidän homma, että yksiköt riittävät joka tehtävään. Kovillahan siellä kaverit ovat, kun menevät tehtävältä toiselle. Olemme saaneet Satakunnan puolelta apua ja saadaan asiakaspalvelu pyörimään.

Aittastentiellä oleva noin puolen hehtaarin palo on hänen mukaansa isoimmista kohteista tällä hetkellä suurin, mutta sammutustyöt jatkuvat myös muualla.

Ukkostutkan mukaan alueen yllä on iltapäivällä ollut ukkosrintama. Silminnäkijöiden mukaan rintama on tuonut mukanaan syöksyvirtauksia ja maa on värjäytynyt rakeista valkoiseksi.

– Oletuksellinen syttymyssyy on ukkonen, mutta sitä ei ole vielä tarkemmin perattu. Nyt keskitymme vain sammuttamiseen.

JUTTUA PÄIVITETTY KAUTTAALTAAN klo 16.40

JUTTUA PÄIVITETTY: Korjattu Laitilan rakennuspalo talosta ulkorakennukseksi. klo 16.50