Pyhäranta sai valittua uuden kunnanjohtajan

Valinta tapahtui äänin 17-2 suljetulla lippuäänestyksellä.

| Päivitetty

Pyhäranta saa uuden kunnanjohtajan.

Pyhärannan kunnanvaltuusto on valinnut kuntaan uuden kunnanjohtajan suljetulla lippuäänestyksellä. Valituksi tuli espoolainen ekonomi Jukka Laiho. Laiho oli myös kunnanhallituksen yksimielinen esitys kunnanjohtajaksi.

Kaksi ääntä kunnanjohtajan virkavaalissa meni vehmaalaiselle kasvatustieteiden maisterille Anna Kaskiselle. Vaalissa olivat ehdolla kaikki kelpoisuusvaatimukset täyttävät kunnanjohtajahakijat.

Valtuusto valitsi vielä erikseen virkaan varalle henkilön Laihon kieltäytymisen varalle. Varasijalle valittiin yksimielisesti Mikko Kärnä Houtskarista.

Kunnanvaltuusto päätti myös samassa yhteydessä uuden kunnanjohtajan palkasta ja koeajasta. Palkaksi tulee valtuuston päätöksellä 7 400 euroa kuukaudessa. Erillisiä kokouspalkkioita ei makseta. Virkaan sisältyy 6 kuukauden koeaika. Päätös palkasta ja koeajasta syntyi yksimielisesti Lauri Juholan (YP) esityksestä ja Anna Kimin (YP) kannattamana.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jyrki Nurmi (YP) kertoi, että uusi kunnanjohtaja saataneen aloittamaan virassa heti ensi kuukauden alkupäivinä. Kunnanjohtajan tuleva palkkasumma perustui hänen mukaansa viranhakijoiden palkkatoiveiden keskiarvoon.

Nurmi myös paljasti, että puheenjohtajisto on jo valmistellut uuden kunnanjohtajan johtajasopimusta. Valtuusto valtuutti kunnanhallituksen puheenjohtajan allekirjoittamaan johtajasopimuksen kunnan puolesta sen jälkeen, kun kunnanhallitus on johtajasopimuksen hyväksynyt.

Pyhärannan kunnanjohtajan virkaan tuli 23 hakemusta. Haastatteluun kunta kutsui 6 henkilöä, ja haastatteluun osallistui 4 hakijaa. Haastatteluiden jälkeen soveltuvuustesteihin saivat kutsun Laiho ja Kärnä. Testitulosten jälkeen Laiho valikoitui kunnanhallituksen esitykseksi kunnanjohtajaksi.

Kunnanjohtajan viran sijaisena jatkaa valtuuston päätöksellä kunnan rakennustarkastaja Olli Lahtonen siihen asti, kunnes uusi kunnanjohtaja ottaa viran vastaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut