Kuin kaupunkiin iskenyt sirpalepommi: joka puolella on vaurioita. Näin pyhärantalainen Heli kuvaa helmikuussa 2018 saamaansa diffuusia aivovammaa. Hän kaatui työpaikkansa liukkaalla pihalla ja löi päänsä. Sen jälkeen Heli on yhdessä aviomiehensä Jarin kanssa taistellut saadakseen oikeutta ja palveluja. Yli kaksi ja puoli vuotta on kulunut, ja taistelu jatkuu edelleen.
Heli ja Jari eivät ole pariskunnan oikeat nimet. He eivät halua esiintyä tässä jutussa nimillään tai kasvoillaan, koska pelkäävät esimerkiksi vakuutusyhtiön voivan käyttää sitä heitä vastaan.
Länsi-Suomi päätti kuulla ja kertoa heidän tarinansa. Se on esimerkki siitä, millaisiin seuraamuksiin pieni yksittäinen tapahtuma voi johtaa.
Kokevat kunnan kohdelleen epäoikeudenmukaisesti
Heli ja Jari ovat samat henkilöt, jotka kantelivat eduskunnan oikeusasiamiehelle Pyhärannan kunnan toiminnasta. Kerromme asiayhteydestä heidän luvallaan.
Länsi-Suomi uutisoi ratkaisusta marraskuun alussa. Kunta sai oikeusasiamieheltä huomautuksen muun muassa salassa pidettävän tiedon julkaisemisesta, kun Helin ja Jarin nimet olivat lainvastaisesti esillä kunnan verkkosivulla julkaistussa asiakirjassa.
Se ei ole ainoa asia, jossa Heli ja Jari kokevat joutuneensa kunnan epäasiallisen kohtelun kohteeksi.
– Onnettomuuden jälkeen vasta loppukesästä tehtiin ensimmäinen palvelutarpeen arvio, jossa todettiin, että Heli vaatii apua lähes kaikissa arkipäiväisissä toimissa. Vammaispalveluita ei siitä huolimatta myönnetty.
– Valitin päätöksestä loppuvuodesta 2018, ja siitä se sitten alkoi, Jari huokaisee.
Kun henkilö vaihtui, muuttuivat päätöksetkin
Vuosien 2018 ja 2019 vaihteessa Pyhärannan kunnan sosiaalityöntekijä vaihtui, ja hetki elettiin ilman sosiaalityöntekijää. Sillä välin kunta ehti Jarin mukaan hävittää yhdet vammaispalveluhakemukset lääkärinlausuntoineen päivineen.
– Asiaa ei ollut kirjattu mihinkään, eikä kyselyihimme vastattu.
Huhtikuussa 2019 Helin asioiden hoitamiseksi pidettiin verkostopalaveri, jossa oli useampi henkilö. Siellä Jari ja Heli kokevat joutuneensa mustamaalauksen kohteeksi.
– Meistä yritettiin saada aikaan sellainen käsitys, että ”kauheasti nämä vain vaativat ja valittavat koko ajan”.
Kesällä sosiaalityöntekijä lähti koeajalla kunnasta. Sen jälkeen valitun uuden sosiaalityöntekijän myötä Helille myönnettiin vammaispalvelut, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä on henkilökohtainen avustaja. Lisäksi on myönnetty vapaa-ajan avustajan tunteja.
– Meidän kannaltamme ihmeellisintä on ollut se, että kun henkilö vaihtuu, niin päätöksetkin muuttuvat täysin. Sosiaalitoimessahan sen pitäisi mennä aina niin, että päätökset eivät ole kiinni henkilöstä, vaan ne tehdään lain mukaan, Jari ihmettelee.
Nälän tunne puuttuu, työmuisti kadonnut
Myös eläkevakuuttajan kanssa prosessi on ollut haastava, ja sekin on edelleen kesken.
– Heli on saanut jo ajat sitten lausunnot Tyksin aivovammapoliklinikalta ja omalta työterveyshuolloltaan, että hän on työkyvytön. Tämän kuun alussa Heli oli jälleen neuropsykologisessa tutkimuksessa. Tutkija totesi, että tulosten perusteella ei voi oikeastaan muuta tehdä kuin suositella eläkettä, Jari kertoo.
Samaan aikaan eläkevakuuttaja on sitä mieltä, että Helin pitäisi joko palata töihin tai mennä ammatilliseen kuntoutukseen. Kela on hylännyt hakemukset sairaspäivärahoista ja työkyvyttömyyseläkkeestä.
Helin aivovamman oireet ovat moninaiset. Hän ei esimerkiksi tunne nälkää eikä janoa, ja työmuisti on Helin omien sanojen mukaan ”lähes tyystin kadonnut”. Sen takia esimerkiksi laskutoimitus ”5 + 5 - 5” on hänelle liian haastava.
Hän tarvitsee apua arjen askareissa. Vaikka hän pystyisikin niihin, ne saattavat väsyttää hänet täysin uuvuksiin.
Äänille ja valoille Heli on voimakkaasti yliherkkä.
– On kuin suodatin puuttuisi kokonaan, Heli kuvaa.
Lakipykälät sujuvat jo ulkomuistista
Puhumaan Heli pystyy, ja arkikielellä sanottuna järkikin leikkaa. Heli esimerkiksi ymmärtää asioitaan koskevien päätösten sisällöt, kunhan ne esitetään hänelle rauhallisesti ja tarpeeksi monessa osassa.
– Vaikka Jari hoitaakin asioitani, minulla on itselläni tieto, miten niitä hoidetaan. Olen ihan täysivaltainen ihminen, mutta tarvitsen siihen vain hirveästi apua, Heli toteaa.
Jari onkin vuosien varrella tehnyt lukuisia hakemuksia ja valituksia, toiminut vaimonsa ”suuna ja muistina”, kuten hän itse sanoo. Hän on näissä asioissa täysin itseoppinut.
– Kuntalaki, hallintolaki, sosiaalihuoltolaki ja vammaislaki... kyllä ne alkavat menemään jo lähes ulkomuistista, Jari hymyilee.
Valituksia Helin asioista he eivät kuitenkaan tee valittamisen ilosta, vaan siksi, että ovat päätöksiin tyytymättömiä.
– Jos ei valita, se tarkoittaa, että on tyytynyt kielteiseen päätökseen. Joku tulee käyttämään sitä myöhemmin edukseen, Jari pohtii.
Tärkein asia auttaa jaksamaan
Mikä sitten auttaa jaksamaan tällaista oikeustaistelua vuodesta toiseen? Helin vastaus tulee mutkittelematta.
– Perhe. Nuo tuolla, ja sitten tuo yksi, hän sanoo ja viittilöi ensin kohti perheen lasten huoneita ja sitten kohti Jaria.
– Kyllä silloin elämässä kelpaa, kun nämä perusasiat ovat kunnossa. Silloin kestää aika paljon, Heli toteaa.
Helmikuussa 2018 tapahtunutta ei enää saa peruutettua. Jos saisi toivoa, mikä olisi paras lopputulos tilanteen ollessa tämä?
– Se, ettei tarvitsisi tapella kaikesta. Että maailma toimisi niin kuin sen kuuluukin toimia. Me luulimme, että se toimii niin, Heli sanoo.
Prosessin aikana pariskunnalle on selvinnyt varsin konkreettisella tavalla, mikä kaikkea lopulta pyörittää.
– Eihän kyse ole kuin siitä yhdestä ja ainoasta asiasta. Raha on kaiken takana, Jari huokaisee.
Jari toteaa toki ymmärtävänsä myös sen, ettei esimerkiksi eläkkeen myöntämisestä ole tehty liian helppoa: se voisi johtaa väärinkäytöksiin.
– Jos se olisi helppoa, kyllähän sitä tehtäisiin. Mutta ei se saa olla liiankaan vaikeaa. Jotain tolkkua toivoisi siihenkin, Jari sanoo.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.