Pyhärantalaisten verotus pysymässä ennallaan, talousarvioesitys alijäämäinen

Koulu- ja päiväkotiverkon tarkasteluun esitetään selvitysprojektia.

| Päivitetty

Ensi vuosi ei vaikuta tuovan veronkorotuksia Pyhärantaan. Kuva on Pyhärannan Reilan Hierkonpolulta.

Pyhärantalaisten verotus ei näytä olevan kiristymässä ensi vuonna. Pyhärannan kunnanjohtaja Jukka Laihon esitys on, että kunnan tuloveroprosentti on 9,1 vuonna 2024.

Kuntien kuluvan vuoden tuloveroprosentit laskettiin vähentämällä sote-uudistuksen vuoksi 12,64 prosenttiyksikköä vuoden 2022 veroprosentista.

Näin Pyhärannan kunnallisveroprosentiksi muodostui 9,11 prosenttia. Uuden pyöristysohjeen mukaan tuloveroprosentiksi tulisi ensi vuonna 9,1.

Myöskään kiinteistöverotukseen ei esitetä muutoksia. Kunnanvaltuusto päättää veroprosenteista kokouksessaan 30. lokakuuta.

Kunnanjohtajan vuotta 2024 koskeva talousarvioesitys on 141 000 euroa alijäämäinen. Budjettiesitys sisältää selvitystoimenpiteitä, joiden on myöhemmin tarkoitus vaikuttaa kunnan palvelurakenteisiin ja palvelujen järjestämisen tehokkuuteen.

Laiho esittää muun muassa, että kunnanhallitus asettaa selvitysprojektin, joka koskisi sekä kouluverkkoa että päiväkotiverkkoa ja niiden tilojen käytön tehostamista. 

Myös vanhan kunnantalon ja Rohdaisten terveysaseman tulevaisuutta sekä kunnanviraston toimitilojen pysyvää järjestämistä esitetään selvitettäväksi.

Ensi vuoden talousarvio Pyhärannan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi 14. marraskuuta ja valtuuston hyväksyttäväksi 21. marraskuuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut