Pyöräilyinto näkyy varastettujen pyörien määrässä

Pyöräilyn kasvanut suosio näkyy jo selvästi varastettujen pyörien määrässä. Pyörävarkaudet ovat tilastojen valossa nousseet parin viime vuoden aikana selvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Trendipyöriä, kuten Jopoja, varastetaan edelleen paljon jälleenmyyntiin.

Viime vuonna vakuutusyhtiöille ilmoitettuja pyörävarkauksia sattui 17 185 kappaletta, vuosi sitten 16 262. Kasvu on ollut merkittävää, sillä vuosina 2010–2012 pyörävarkauksien määrä pyöri 10 000–12 000 kappaleessa. Sitä ennen varkausmäärät olivat vuosikausia selvästi alle kymmenentuhannen.

Asiantuntijan mukaan pyöräilyinto selittää osin pysyvästi korkealle tasolle nousseita varkausmääriä.

- Pyöräily on trendikästä, ja pyöriin pannaan aiempaa enemmän rahaa, kertoo Finanssialan Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.