Pyrstötiaiset ihastuttivat Pihabongaukseen osallistuneita

Moni havaitsi Pihabongauksessa pyrstötiaisen. Kuva: Esa Urhonen

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 12. kerran. Alustavien tietojen mukaan Pihabongaukseen on osallistuttu aktiivisemmin kuin koskaan ennen ja lintuja on havaittu viime vuotta enemmän.

Tänä vuonna järjestettiin myös ensi kertaa Pihabongauksen koululaispäivä, johon osallistui yli 1 000 nuorta perjantaina.

Pihabongauksessa nähtiin erityisen paljon pyrstötiaisia, kun laji havaittiin joka 20. pihassa. Se on kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Pyrstötiaisen runsaus johtuu viime syksyn voimakkaasta vaelluksesta. Muita huomattavan runsaana esiintyneitä lintulajeja olivat tänä vuonna esimerkiksi harmaapäätikka, puukiipijä ja tikli.

Tavallista vähemmän Pihabongauksessa nähtiin muun muassa varislintuja ja keltasirkkuja. Ennätyksellisen vähissä oli teeri, jonka pesintää ovat koetelleet useat peräkkäiset sateiset alkukesät.

Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, sinitiainen ja keltasirkku. Yleisimmät eli useimmilla pihoilla havaitut lajit olivat puolestaan talitiainen, sinitiainen ja harakka.

Alustavat tulokset perustuvat noin 10 000 pihan havaintoihin.

Havaintoja voi ilmoittaa perjantaihin 3.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi.

Pihabongauksessa tarkkaitiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.