Pyykkituvasta työkavereiden seuraan – etätyösuositus loppui toistaiseksi, mutta raumalaisfirmoissa saatiin niin hyviä kokemuksia, että etätöitä on lisätty

Kysyimme raumalaisyritysten kokemuksia etätöistä. Ne ovat olleet sanalla sanoen hyviä.

| Päivitetty

Maanantaina BMH Technologyn talouspäällikkö Pauliina Ritanotko palasi työpaikalleen odottavissa tunnelmissa. Hän palasi töihin virallisesti kesälomaltaan, mutta korona-ajan etätyön vuoksi taukoa toimistotyöpäivistä tuli kaikkiaan neljä ja puoli kuukautta.

– Tunsin saaneeni tehokkaasti aikaiseksi etätöissäkin, mutta maanantaina vasta huomasi, miten paljon työpaikan sosiaalisia kontakteja kaipasikaan.

– Noiden kuulokkeiden kanssa on niin paljon tullut oltua, että oli kiva päästä kasvokkain keskustelemaan työasioista.

Etätyöstä jäi yritykselle hyvät kokemukset

Valtioneuvoston suositus laajalle etätyölle päättyi ensimmäinen elokuuta.

Joissain yrityksissä etätöistä on palattu työpaikoille jo pikkuhiljaa rajoitusten purkamisten yhteydessä, mutta monissa yrityksissä etätyöt jatkuvat edelleen.

BMH Technologyn toimitusjohtaja Mikko Osara kertoo, että yrityksessä etätyömahdollisuus jatkuu laajennettuna.

– Toimistollakin saa olla, mutta niissä tehtävissä, missä etätyö on mahdollista, saa olla jatkossa aiempaa useampia päiviä etänä.

– Aiomme lisätä etätyöpäiviä syksyllä vielä lisää, sillä kaikkiaan meillä on ollut erittäin hyvät kokemukset tästä jaksosta. Parhaimmillaan meillä oli yli sata työntekijää etänä, Osara kertoo.

Ompelujakkara muuttui nopeasti työtuoliksi

Onnistuneen etätyökokemuksen avaimina voi pitää tekniikan toimivuutta sekä ergonomiaa.

Ritanotko kertoo, että talon työhuone oli varustettu hänen miehensä työlle jo aiemmin, joten hänelle piti löytää oma korona-ajan työpiste.

– Mieheni ehdotti keittiön pöydän sijaan tätä kodinhoitohuonetta. Mietin ensin, että voiko se toimia mitenkään. Toimihan se ja nopeasti nimesimme tämän pyykkitupakonttoriksi, Ritanotko naurahtaa.

Hän istui työpisteellä alun perin ompelutöihin hankkimallaan jakkaralla. Kodinhoitohuoneen pöydän korkeus mahdollisti myös ajoittaisen työskentelyn seisaaltaan.

– Kotona olleet lapset pitivät huolen, että ruokatauot tuli pidettyä ajallaan. Mutta sen huomasin, että työpäivä venyi herkästi, sillä tietokone oli aina nopeasti saatavilla.

(Juttu jatkuu faktalaatikon jälkeen.)

Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Koronatartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista niillä työpaikoilla, joilla se on mahdollista, kirjoittaa sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) Twitterissä.

Pekonen on pyytänyt etätyösuosituksen päivittämistä, ja asiaan palataan hänen mukaansa pian.

Valtioneuvoston suositus laajalle etätyön tekemiselle päättyi 1. elokuuta. Hallitus kertoi arvioivansa etätyösuosituksen tarvetta uudelleen, jos epidemiatilanne sitä edellyttää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi torstaina 20 uudesta koronavirustartunnasta Suomessa.Koronatartuntojen ilmaantuvuus on noussut seitsemällä alueella verrattuna edelliseen viikkoon. Eniten uusia tapauksia on todettu Helsingin ja Uudenmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.

Uusilla ohjeistuksilla jatkossa eteenpäin

Moni muukin raumalaistyöntantaja aikoo positiivisten kokemusten jälkeen jatkaa etätyömahdollisuutta.

Esimerkiksi Raumaster Oy:n kaikki työntekijät eivät vielä maanantaina edes työpaikalleen palanneet.

– Seuraamme viranomaissuosituksia hyvin herkällä silmällä ja korvalla. Emme tässä halua olla missään etukenossa muuttamassa mitään.

– Rajoitetusti ja hallitusti voi palata toimistoon, mutta ei missään nimessä kaikki kerrallaan. Eikä tässä varmaan vähään aikaan palatakaan, Raumaster Oy:n toimitusjohtaja Kari Pasanen kertoo.

Rauman kaupungilla valtaosa työntekijöistä palasi toimistolle maanantaina, mutta jo ennen koronaa käytössä ollut käytäntö kuudesta etätyöpäivästä kuukaudessa jatkuu.

MetsäFibre Oy:n sellutehtaanjohtaja Ari-Pekka Vanamo puolestaan kertoo, että yrityksessä ollaan oltu edelleen mahdollisuuksien mukaan etätöissä.

Etätyösuosituksen purkamisen jälkeen etätyöohjeistuksia aiotaan myös tarkentaa.

– Tällä hetkellä meillä on konsernitasolla suunnitelmat käynnissä, että miten saamme etätyökäytännöt kulkemaan hallituksen ohjeistuksia myötäillen.

Työntekijöiden ja yrityksen turvallisuus tärkeää

Vaikka valtioneuvoston etätyösuositus on purettu, etätöitä tullaan siis suosimaan jatkossa-kin.

Osittain syynä ovat positiiviset kokemukset, osittain yleinen turvallisuus.

Raumasterilla nykyisistä etätyökäytännöistä on neuvoteltu kesäkuun alussa.

Toimitusjohtaja Pasanen kertoo, että viime aikaiset koronauutiset ovat kuulostaneet varsin huolestuttavalta.

– Tässä pitää olla kaikkien varovaisia. Tarkoitus on turvata yksittäisen työntekijän ja myös yrityksen turvallisuus, Pasanen huomauttaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut