
Raumalla Vanhan Raatihuoneen pihalla tehdään ensi viikolla 29.5.–2.6. arkeologisia koekaivauksia, jotka liittyvät raatihuonerakennuksen restaurointi- ja uudisrakennushankkeeseen.
Rauman kaupunki kertoo tiedotteessaan, että koekaivauksiin on Museoviraston lupa.
– Mahdollisista löydöistä tiedotetaan kaivausraportin valmistuttua, alustavasti kesäkuun lopulla. Tutkimusten toivotaan antavan lisätietoa tontin kulttuurikerroksista ja laajemmin sen historiasta, arkkitehti Minna Linnala kertoo kaupungin tiedotteessa.
Raatihuoneen sisätilat ovat avoinna museokävijöille kaivausten aikana. Museopuutarhassa ei pääse käymään töiden aikana.
Koetutkimusten jälkeen Museovirasto antaa lausunnon mahdollisesta jatkotutkimustarpeesta. Raatihuoneen remonttihankkeessa on varauduttu tutkimusten jatkamiseen vielä tulevana syksynä.
Samaan aikaan Rauman Energia ja Vertek tekevät korjaustöitä raatihuoneen tontilla sijaitsevassa muuntamossa, joka palvelee koko Vanhan Rauman sähkönjakelua.